Etusivu / Alistus / Cyberpunk – olin jengin kimppahuora
Hän otti kaulapannastani kiinni ja survoi kovan kalunsa sisääni. sattui niin että aloin itkeä.

Cyberpunk – olin jengin kimppahuora

Cyberpunk – olin jengin kimppahuora :

22.00

Kirosin omaa paskaa tuuriani maatessani sidottuna kummallisessa puisessa laatikossa erään kaupungin pahamaineisimman jengin hallussa. Jep, ei ala hyvin, eikä päätykään, mikäli jutuissa tästä paikasta olisi mitään perää. Olin maannut siinä jo tovin, joten minulla oli ollut rutkasti aikaa muistella vähemmän hyvällä ihmisiä, joidenka syytä kurja tilani oli.

Nimeni on Mishka ja olen bluen jengistä. Miksi minä, suht nuori, nätti likka tapatan itseäni täällä jonkin aatteen takia? Syy oli aika. Kolmas maailmansota on historiaa, ja minä jälkipolvea, joka ei muista tapahtumasta mitään. Isäni oli kulkuri, moottoripyöräjengiläinen, joka taisteli olemassaolostaan muiden klaanien seassa. Kasvoin pyörien, autojen ja testosteronin kyllästämässä ”perheessä”, joka koostui paristakymmenestä prätkäjengiläisestä ja muutamasta muusta ihmisestä, joita harvemmin näin. Porukka vaihtui tiuhaan eikä hautajaisia juuri vietetty. Kun minua alkoi sitten muukin kiinnostaa kuin moottorit, isäni jäi muutamaksi vuodeksi kotiin. Pitkälti kai veljensä aseenostokehoituksesta: ”Katso tyttöä, ja sitten pitkään noita kulkureita. Usko pois, tarvitset uuden haulikon!” Mikäs minulla siellä, herran kukkarossa.

Asiat alkoivat mennä reilusti päin persettä noiden vuosien jälkeen. Muistan vähän noilta ajoilta. Sen muistan, että sain katukasvatusta säännöllisemmin kuin ruokaa. Ensin leikillä ja sitten vähemmän leikillä. Mutta kovin opetus, minkä siihen astiselta elämältäni sain, oli kun kilpaileva klaani päätti pistää perheeni kokonaisuudessaan päiviltä. Heidän tyyliinsä kuului ylivoima, viina ja aseita haitaksi asti. Minut piilotettiin kellariin ja käskettiin olla hiljaa. Vitut. Kun laukaukset hiljenivät, juoksin tietenkin ulos ja suoraan keskelle hävitystä. Raivon ja surun purkaukseni lähintä jengiläistä kohtaan aiheutti muistaakseni suurta hilpeyttä. Se historiasta, paskat siitä.

Minun onneni oli, että en ollut sentään enää lapsi, vaan pystyin jotenkuten puolustamaan itseäni. Minusta tuli hiton hyvä varas, vaikka itse sanonkin, ja saatoin pitää jonkinlaista elintasoa yllä. Jäin tietenkin lopulta kiinni, mutta onni oli puolellani enkä saanut muuta kuin perinpohjaisen selkäsaunan, mustelmia ja katkenneen kylkiluun. Tällä tavoin näin ekan kerran tulevan jengini johtajan, noin kolmikymppisen Mikaelin. Minun kyseenalaista tuuria oli, että he tarvitsivat ”pioneerin” hilpeään joukkoonsa. Oli varmaan järkytys, kun jengi huomasi minut likaksi.

Olin osannut peitellä naisellisuuttani aika hyvin ja puhuin hyvin vähän. Nykyään en jaksa paljon peitellä. Ja pitkistä katseista tiedän, että hävetä ei tarvitse. Olen noin 170 cm, laiha, treenattu, rinnat ovat nätit, puolipyöreät omput. Vihreät silmät ovat ainoa keinotekoinen osa minussa. Tiedän tyypin, joka laittoi itseään liikaa ja sekosi. Vähensi suuresti wet waren suosiota jengissä… Muutama tatska löytyy selässä ja tunnuksia käsivarressa. Letti on musta sähkönsinisin raidoin, ja kaulassani on Mikaelin lahjoittama nahkainen kaulapanta, jossa on jengin tunnus. Pitää ei-toivotut ihailijat kaukana. Arpiakin löytyy ja tämänhetkinen olotila lupaa niitä lisää. Tai sitten ei tarvitse huolehtia niistä enää ollenkaan. Kuolenpahan nuorena ja jätän nätin kropan roskikseen. Life sucks anyway.

03.00

Suljettu tila alkaa vaikuttaa ja paniikkikin meinaa iskeä. Onneksi vieno tuulenhenkäys lankkujen raosta kertoo, etten sentään haudassa vielä ole. ”Elä tapa viestinviejää.” Ha ha… Todella hauskaa… Tyypillistä pistää keltanokka tekemään kaikista paskinta hommaa. Niin tosiaan, kai nyt on jo ilta, tai yö. Kukaan ei odota mua takaisin vielä pitkään aikaan…

Mihin mä jäin? Joo, Mikael. Komea, lihaksikas, tummahiuksinen, vähän skitso tyyppi. Eli mun tyyppiä. Valitettavasti hän ei ollut samaa mieltä, ja kun mä sit kerran menin erehtymään liian lähelle, hän nosti minut niskasta seinälle ja antoi oppitunnin ”hyvistä tavoista”. Tyydyin sit viisaampana jengin rauhallisempiin tyyppeihin, mutta mitään mainitsemisen arvoista ei ole tapahtunut. Pikapanoja siellä täällä.

Niin joo, miten mä sit tähän jouduin, kun minulla olisi jengi tukena ja kaikki… Mä sain mun ensimmäisen ”vastuullisen” tehtäväni jengissä. Vein viestiä henkilöltä toiselle. Tässä tapauksessa oli minun ruokani eteen vietävä viestiä kaupungin toiselle puolelle. Kaikki hyvin sinne asti, viesti meni perille parin tappouhkauksen voimin, ja saatoin jatkaa matkaa… Valitettavati nämä viestit olivat haluttua tavaraa. Kerran jos toisenkin on täytynyt muistuttaa ihmisiä, ettei minusta ihan noin vain henki lähde. Myöhemmin ajatellen olisi tietenkin voinut vain myydä tiedot ja häipyä citystä.

Tänään sitten huomio herpaantui sekunniksi ja se riitti. Mistä ne tiesivätkin odottaa mua? Niin, se nyrkkirauta taitaakin sit olla viimeisin muistikuva. Kivat nippusiteet, paksummat kuin meillä.

06.00

Elossa kai. Hirveän väsynyt olo. Makaan sängyssä, en omassani vaan erään toisen, jolla ilmeisesti on jotain henkilökohtaista Mikaelia vastaan. Minua alkoi pikkuhiljaa kaduttaa, että ikinä sekaannuin näiden hullujen asioihin. Joku kävi kaivamassa minut laatikosta ja kantoi keskelle hallia, jota en tunnistanut. Ympärilläni olevat miehet olivat pukeutuneet mustiin hupullisiin viittoihin. Vittu, saatananpalvojia… Minä pääsen helvettiin jo ennen kuolemaani. Sit onneksi yksi tyyppi kääntyi ja näin punaisen merkin selkäpuolella. Ei kauas heittänyt, mutta nämä eivät sentään harrasta silpomista. Kai…

Yhdellä oli veitsi, sellainen kiva yli-iso ramboveitsi, jota hän näytti minulle. Hyvin näkyi peilikuva. Sit hän virnisti ja rupesi hilpeän näköisesti silppuamaan mun vaatteita. Hitaasti mutta varmasti kaikki putosi mun päältäni. Mä nostin leuan pystyyn ja olin niin kuin en välittäisi. Mies katseli mua vähän aikaa arvioiden ja poimi sitten kirjeen maasta. Se oli ollut mun vaatteiden sisällä.

Uusi tyyppi liittyi katselijoiden rinkiin ja tämän ekat hiljaiset sanat olivat ”Voi hyvä luoja”, ei niin mairittelevaan sävyyn. Sitten hän kääntyi rambotyypin puoleen ja tokaisi jotain, että miksi naisia. Sovinisteja vielä kaikkien vikojen lisäksi. Mistä mua rangaistiin… Veitsi pistettiin mun huojennukseksi pois, mutta laatikon ahtaus oli jäykistänyt mun kroppani ja seisominen alkoi huimata. Tunsin, kun jalat pettivät alta ja minut sisään kantanut mies tarttui käsivarsiini kiinni ja pakotti uudelleen pystyyn. Edessäni juttelevat miehet eivät edes vilkaiseet minuun, antoivat vain käsimerkin, jonka johdosta nippusiteet katkaistiin. Juu, ei mua hitaudesta ole koskaan moitittu. Potkaisin takanani olevaa tyyppiä nivusiin ja kierähdin miesten jalkojen alta karkuun. Hyvin alkanut matka katkesi kirjaimellisesti seinään. Eikö tässä rakennelmassa ole, perhana, ovia?

Rambotyyppi lähestyi minua hitaasti ja selvästi aliarvioiden minut. Kierähdin tyypin ohi ja nappasin hänen vyöllään roikkuneen veitsen. Se ei jostain syystä tehnyt mitään vaikutusta. Muut miehet vain naureskelivat minun ”pyydystämiselle” ja kannustivat ahdistelijaani kommenteilla. Itseäni alastomuuteni lähinnä vain harmitti, mutta miehiin sillä oli selvästi vaikutusta. Kannustukset alkoivat olla rivoja ja jopa luojaa manannut tyyppi jäi hetkeksi katselemaan. Minua ei naurattanut, jalat tärisivät vieläkin, eikä olossa ollut hurraamista.

Erotin oven pimeästä hallista ja ehdin ottaa ehkä askeleen sinne päin, kun rambotyyppi kamppasi minut, potkaisi veitsen pois ja painoi minut jalalla kylmää sementtilattiaa vasten. Tyyppi virnisti taas ärsyttävästi ja vitsaili jotain villikissasta.

Sitten miehen silmät osuivat pantaani ja hän kumartui katsomaan sitä lähemmin. Sitten hän vinkkasi eräälle rivimiehelle, joka tuli nostamaan minut ylös. ”Mikaeli”, tämä sanoi sanan mahduttaen siihen kaiken kiroamisen, mitä maailmasta löytyy.

”Se on tyhmempi kuin luulin, jos ei tajua, mitä sen pienille kissoille täälläpäin kaupunkia tehdään.”

Kiinni pitelevän tyypin sanat kuuluivat varmasti toiselle puolelle hallia. Virne ”rambon” huulilla muuttui hyytäväksi. En halunnut miksikään varoittavaksi esimerkiksi, joten koitin purra itseni irti. Isku läjähti kylkeeni puristaen ilmat pihalle ja tunsin putoavani takaisin lattialle. Lyöjä oli kiinnipitänyt tyyppi, mutta ”rambo” ilmeisesti esti tätä satuttamasta enempää. ”Katsokin, että oli viimeinen kerta”, kuulin jonkun sanovan. Veren maku suussa nousin istumaan ja vedin henkeä.

Tämä jengi, joka minua ahdisteli, oli eräs niistä monista, joita olin yrittänyt viimeiseen asti karttaa täälläoloaikani. Jengi koostui vanhemmista miehistä, ehkä kolmi-nelikymppisistä, mutta oli joukossa muutama nuorempikin. Ei sillä, että se minua olisi auttanut. Alasti on paha karata, joten päätin sit istua siinä ja odottaa mitä tulisi. Oli minut ennenkin piesty, mutta alastomanaolo häiritsi.

Rambo nosti hiukan leukaani ja totesi ilmeisesti, että olin kunnossa, koska kohta riuhtaisi minut mukaansa ulos hallista. Halli jatkui jonkinlaisena asuntona, tai miksi sitä kuvailisi; sänky, sohva, tv, pöytä. Pojat tykkäsivät askeettisuudesta.

Minut luovutettiin eräälle huppumiehelle, joka pakotti minut polvilleen eteensä ja edellinen kiinnipitäjäni toi jotain lasissa.

”Juo tai itke ja juo.”

Mä join. Ei tätä porukkaa selvinpäin katsonut kukaan.

Heräsin sit tosiaan sängyllä. Olo oli vielä kurjempi kuin ennen. En mä oikeastaan ollut nukkunut, juoma oli aiheuttanut vain tokkuran, jolloin ei kertakaikkisesti ajatus pelannut yhtään. Rambo tuli kattomaan minua ja minua yökötti. Hänen virnettään ei minun paha olo pyyhkinyt. Mies esittäytyi nimellä Jack. Hän palveli jengin pomoa, joka oli ruvennut uskonnolliseksi minut nähtyään. Aloin hartaasti toivoa lisää juomista, kun Jack tuli istumaan taakseni ja painoi takaraivoni syliinsä ja käteni selkäni taakse. En tiennyt loppujen miesten nimiä, he näyttivätkin suht samanlaisilta. Treenattuja miehiä, joilla oli lyhyt tumma tukka ja samanlaiset vaatteet. Jack hyväili minua ylhäältä, ja jotenkin hänen kosketuksensa tuntui hyvin kiihottavalta ja rauhoittavalta. Jos en olisi pelännyt, olisin ehkä nauttinutkin siitä.

Jack mietti hetken, virnisti ja suuteli minua lujaa. Samalla toinen mies tuli mun sisään yhdellä työnnöllä, mikä sattui. Parahdin hiljaa ja hengitykseni kiihtyi. Jack jatkoi suuteluaan eikä antanut kiemurteluni häiritä. Päälläni oleva mies lopetti hetkeksi ja katseli kohoilevaa rintaani. Sitten hänkin suuteli minua ja työnsi uudelleen saaden selkäni kaartumaan ja minut ynähtämään kivusta. Se oli kai heidän leikkinsä, kiusaamista. Sitten muutaman vedon jälkeen mies tuli, kiitti minua puremalla kaulasta ja lähti.

Jack silitti hiljaa kylkeäni ja aina vatsaani asti. Hän antoi minun hengähtää hetken, niin että avasin silmät ja näin taas uudet kasvot. Tällä miehellä oli selvästi isompi kuin edellisellä ja ajattelin kauhulla, miten kipeää se tekisi. Pelkoni oli turha, sillä edellisen jäljiltä olin melko kostea. Jännitin jo valmiiksi itseni. ”Eiko pikkukisulle ole opetettu, että tuolla lailla vain satuttaa itseään?” Mies naureskeli pelokkaalle ilmeelleni, mikä ei tosin minua lohduttanut.

Jack käänsi minut ympäri ja peppuni oli toisen miehen käsissä. Hyväksynnän saatuani jalkojani hiukan raotettiin ja sisääni työnnyttiin taas. Aloin tahtomattani itkeä. Jack päästi käteni ja vetäytyi kauemmas minusta. Yritin tapella vastaan ja se tässä ilmeisesti oli vitsinä, sillä vastaanpyristelyni ja raapimiseni vain tuottivat miehelle enemmän nautintoa. Miehen selkä alkoi näyttää siltä kuin se olisi yrittänyt raiskata villikissaa. Lopulta luovutin ja jäin makaamaan aloilleni.

Mies otti pannastani kiinni ja mumisi jotain takaisinmaksusta korkojen kanssa. Näin Jackin. Hän oli vapautunut housuista ja veti käteen näkymistä nauttien. Minut nostettiin syliin yhä kulli sisälläni.

”Nyt saat sinäkin tehdä jotain.”

Jack tuli taakseni ja ohjasi lantiotani hiljaa niin, että keinuin miehen sylissä. Jostain syystä tämä asento kiihotti minua. En ollut ennen nainut näin kauaa, enkä näin kokeneiden kanssa. Aloin tuntea uusia väreilyjä, jotka eivät olleet lainkaan ikäviä. Mies tiesi sen ja tahallaan hidasti niin, että jouduin itse jatkamaan liikettä. Sain elämäni ensimmäisen orgasmin sängyssä. Tunne oli niin voimakas, että huusin ja koko kroppa meni voimattomaksi. ”Elähän nyt luovuta, vastahan me aloitettiin”, kuului jostain kaukaa.

9.00

Olin jotenkin luullut, etten enää heräisi. Turha toivo. Makasin taas Jackin sylissä ja tunsin yhä supistelua alapäässä. Näin myös ison, minua ainakin kaksi kertaa isomman miehen juttelevan jotain Jackin kanssa. Kun aloin nähdä asiat kahden sijasta yhtenä, tunnistin miehen jengin johtajaksi. Ei siis kumma, että kaikki muut miehet olivat häipyneet. Oikeastaan minä olisin voinut ottaa ne mieluummin. Johtajan silmät kiinnittyivät minuun.

”Kisukin on vielä hengissä. Katsotaan, tarvitseeko asianlaitaa muuttaa.”

Minua alkoi ärsyttää tuo kissaksi kutsuminen.

Niin, johtajahan voisi vielä ruveta luovaksi ja hukuttaa minut niin kuin kissan. Jack oli ilmeisesti ominut minut, sillä muita ei huoneeseen enää tullut. Hän nautti tilanteesta täysin siemauksin. Hän jos kuka kehräsi kuin iso kolli. Hän oli aikansa kuluksi sitonut kipeän kylkeni. Hän ei pitänyt kiinni hyväillessään minua. Suudelmat ja kädet vaativat kehoani tottelemaan.

Istuin miehen syliin ja kerrankin vastasin tarjoukseen. Näin, että johtaja katseli minua. Päätin tehdä vaikutuksen ja pistin kaiken taitoni peliin tämän kerran. Jack ei pitänyt kiirettä, vaan siveli rintojani ja laski kätensä pepulleni ja taas ylös kaulalle. Nojasin hiukan taaksepäin, jotta kalu hieroisi herkkää aluetta sisälläni.

Jack laskeutui selälleen sängylle, jotta työntyisi vielä syvemmälle. Sain ratsastaa tovin aikaa ennen kuin Jack laukesi vartalo jännittyen allani. Nautinnon tuottaminen toiselle oli ihan miellyttävä kokemus, vaikka minulle ei tällä kertaa sitä suotu. Miehet poistuivat ja jättivät minut taas vaihteeksi yksin. Ulkopuolelta kuului keskustelua. Ilmeisesti siellä mietittiin, mitä minulle tehtäisiin.

10.00

Ja täällä taas, siis laatikossa. Mikä vitun perverssi ajatus on sitoa toinen ja sulloa sit laatikkoon. No ei auta. Laatikko nostettiin kuorma-autoon eikä suuntaa minulle kerrottu. Jack kertoi matkan aikana likasta nimeltä Kitty. Tämä oli heidän jenginsä ensimmäinen ja viimeinen likka. Mikael oli jengini kanssa pitänyt hauskaa sillä, eikä naista sen jälkeen enää ollut näkynyt. Ei voi moittia. Ymmärrän, jos halusivat maksaa potut pottuina, mutta eipä Mikaelia ennenkään ollut meikäläinen kiinnostanut. Minne mut viedään, jaa-a… Life sucks and then you fucking die.

Lue myös

BDSM

BDSM : Tapasin netissä naisen, ikää 20 v, blondi ja pitkät hiukset. Minulla on ikää …

Kiimankipeä uusnatsi löytää rajua rakkautta

Kiimankipeä uusnatsi löytää rajua rakkautta : Oli sateinen elokuun ilta ja olimme juuri lopetelleet partiomme …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *