Kaappihomon muistelmat 1

Kaappihomon muistelmat 1 :

Muistan ensimmäisen kertani selvästi kuin aakkoset. Olin 15-vuotias arka ja yksinäinen poika, hellettä (ja ehkä elämää) paossa Maarian tekoaltaan rannalla. Lueskelin tiedelehteä koivun varjossa sadeviitan päällä, kallioon nojaten. Tuulenviri vilvoitteli kuumottavaa ihoani. Vieressäni liplatti altaan tumma vesi, jossa kasvoi ahvenvitaa ja polskahti silloin tällöin pieni särki. Lokit kirkuivat kaukana vastarannalla lentäen ympyrää veden yllä. Aurinko kirkasti ne häikäisevän valkoisiksi. Arvelin niiden saalistavan jotain. Polkupyöräni oli parinkymmenen metrin päässä – näkösällä, jotta voisin vahtia sitä. Sen läheltä, haapavesaikon takaa, kulki allasta kiertävä polku, josta ei näkynyt sinne missä istuin. Olin tyytyväinen kun olin löytänyt niin hyvän ja rauhallisen piilon.

Äkkiä pyöräni viereen putkahti vesaikosta mies. Pelästyin että hän oli vesilaitoksen työntekijä ja tuli häätämään minua pois – ehkä juomavesialtaan rannalla ei saanut oleskella? Mies tuijotti minua vaiti. Hän oli pitkä, hoikka ja vaalea. Hänellä oli siniset shortsit, ruskeat sandaalit, ruskea T-paita, silmälasit sekä kalapuikkoviikset. Mielestäni hän oli vanha, vaikka oli todellisuudessa ehkä vasta viidenkymmenen.

Hän käveli luokseni ja istahti neljän metrin päähän vastapäisen koivun varjoon jalat koukussa. Aloin epäillä että olin vienyt hänen vakiopaikkansa. Katsoin häntä tiedelehden reunan yli, odottaen levottomana mitä tuleman piti.

– Kuuma päivä, hän tokaisi bassoäänellä. Hänellä oli ystävällinen ilme. Ynähdin ja nyökkäsin. Odotin yhä hankaluuksia. Tuijotimme toisiamme kunnes laskin katseeni, ryhtyen taas lukemaan. Vilkaistessani lehden reunan yli huomasin, että miehen iso kalu roikkui esillä shortsien lahkeesta. Henkeni salpautui. Kikkelini alkoi jäykistyä pikavauhtia.

Yllätyin ja häpesin erektiotani. En ymmärtänyt sitä. Olin siihen asti suunnannut vielä lapsellisen seksuaalisen mielenkiintoni tyttöjen pimppeihin, kuten muutkin pojat, en koskaan peniksiin. Peitin sylini tiedelehdellä. Yritin istua muina miehinä, muka lukien. En ollut huomaavinani paljasta kalua. Mietin olikohan mies huomannut, että olin huomannut?

– Kivat maisemat, vai mitä? hän sanoi.

Kikuliini tulvi lisää verta kun ajattelin maisemaa, joka oli tarjolla neljän metrin päässä edessäni. Sen verran olin ehtinyt nähdä, että se oli vähintään kolme kertaa omaani suurempi. Yritin katsella allasta, veden kareilua, välkettä, lokkeja jotka olivat siirtyneet lentelemään pienen kallioisen saaren ylle. Rauhoittelin itseäni ajattelemalla, että äkillinen erektioni johtui vain helteestä.

Häpeäkseni tulin vilkaisseeksi miehen jalkoväliin.

– Täällä on kiva polkea, hän sanoi.

– Niin on, vastasin.

Yritin taas lukea. En pystynyt keskittymään. Kysymykset vilistivät päässäni. Miksi mies oli tullut siihen istumaan, olihan altaan rannoilla tilaa? Oliko hän vain seurallinen? Mahtoiko hän tietää kalunsa roikkuvan näkyvissä? Kai siihen osuva vilpoinen tuuli paljasti asian laidan? Jos hän tiesi sen näkyvän, miksei hän piilottanut sitä? Eikö hän välittänyt asiasta, olimmehan siinä vain ”miesten kesken”? Ehkei hän kehdannut ruveta peittelemään, kun kerran vahinko oli jo tapahtunut? Vai oliko hän niin ylpeä sen koosta, että halusi esitellä sitä? Odottiko hän kehuja pojanklopilta? Toivoiko hän minun sanovan jotain ”tosimiehen varustuksesta”? Yrittikö hän tehdä oloni tukalaksi, jotta lähtisin pois hänen vakiopaikaltaan? Halusiko hän kiusata minua, kuten kaikki muutkin tekivät koulussa ja muualla? En osannut päättää, mahdollisuuksia oli vaikka kuinka. Eniten minua huolestutti että pilini seisoi yhä täysillä.

– Sun heppis näkyy, sanoin lopulta muka ohimennen. Samassa minua alkoi nolottaa miehen puolesta: varmaan hän hämmentyisi ja luikkisi tiehensä.

– Katos vaan, hän sanoi, muttei kuitenkaan katsonut. Hän tuijotti minua silmiin. Silloin minua alkoi vähän pelottaa.

– Onko komea, hän kysyi.

– Noista niin tiedä, sanoin mahdollisimman välinpitämättömästi. Vilkaisin kalua ikään kuin kohteliaisuudesta.

Mies nosti shortsiensa lahjetta, jolloin puoliturvonnut vehje paljastui kokonaan. Nielaisin. Vereni kohisi. Pääni sisällä humisi usvapilvi.

– Haluisit sä koskea siihen?

Maailma keinahti. Lokki kirkaisi lähellä; se kuulosti varoitukselta. Naurahdin niin teennäisesti, että alkoi hävettää.

– Ennenkään toisten vehkeitä pidelly…

Se ei lannistunut miestä. Hän oli täysin häpeämätön. Paatunut.

– Nyt vois aloittaa, hän sanoi kylmän rauhallisesti ja levitti toisen reitensä maahan asti, jolloin penis jäi lepäämään sen päälle kuin tarjottimelle.

Koko tilanne oli uskomaton ja niin kiihottava, etten käsittänyt, miten sellaista saattoi tapahtua minulle, joka en ollut koskaan ennen… Että joku mies tulee yksinäiseen suojapaikkaani, paljastaa suuren kalunsa ja tarjoaa sitä kosketeltavaksi, kouraan otettavaksi – ja että minä tahdoin tehdä sen, halusin hirvittävästi. Pilailiko mies kanssani? Oliko se ansa? Aikoiko hän tehdä minulle pahaa? Vai oliko hän poissa tolaltaan? Olin kuullut, että päiviä jatkunut helle saattoi sekoittaa ihmisen pään.

– Miten muka, kysyin vavisten ja kuin piloillani, mutta osittain myös silkkaa tietämättömyyttäni.

– Otat kiinni vaan niin loppu sujuu itsestään, mies sanoi asiallisesti. Miten hän saattoi olla niin tyyni? Hänen ehdotuksensa oli luonnoton. Eivät miehet pidelleet toisiaan. Mutta olimme syrjäisessä paikassa, kahden kesken… Nuolaisin suupieleeni valuneen syljen. Mitä jos joku yllättäisi meidät? Silloin mies tietenkin sanoisi yllättäjälle, että olin käsittänyt väärin. Aikuinen vastaan nuori poika: jäisin yksin vastaamaan kauheista seurauksista. Tai hyppäisin veteen ja uisin karkuun…

Vilkaisin uudestaan kalua. Se oli epäröidessäni turvonnut suuremmaksi. Se retkotti uhkaavan näköisenä karvaisella reidellä, uhkaavana koska oli niin paksu ja paljas ja ruma. Se oli kuin jokin tuntematon torkkuva peto. Vaaleanpunainen terska työntyi katsellessani esiin, koivunlatvan läpi työntyvä valokiila vilkkui sen pinnalla kuin liikennevalo. Jostain leyhähti nenääni mieto raadon tuoksu. Sydämeni löi tiuhaan ja suuni oli kuivunut. Uskaltaisinko sittenkin, vaarasta huolimatta? Ehkä kukaan ei näkisi…

– Sä epäröit, mies sanoi. – Mutta miltä susta tuntuu? Haluaisit sä ottaa kiinni, vaikket uskalla? Tekeekö sun mieli?

Mies kuulosti siltä kuin tahtoisi auttaa minua.

– Ei… kai…

– Onko sulla kovana?

Olin tienhaarassa, tajusin sen. Valhe johtaisi umpikujaan ja menetettyyn tilaisuuteen. Rehellinen vastaus veisi tuntemattomaan, jossa mies kai opastaisi minua, mutta joutuisin samalla turmioon ja ehkä tuomiolle. Nielaisin tyhjää. Yskäisin kuivasti.

– Sä katsot sitä koko ajan, mies sanoi. Se oli totta. En voinut sille mitään. – Sano vaan onko sulla kovana, hän houkutteli, – ei siinä ole mitään hävettävää.

– Eikö, kysyin tosissani.

– Ehei, kuule. Se on osa ihmisluontoa. Älä turhaan pelkää. Ei kukaan saa tietää, ei koskaan, mä takaan sen.

Hän oli kärsivällinen ja ystävällinen. Minua ei pelottanut enää. Tuntui, että voisin vapaasti kieltäytyäkin ja lähteä pois.

– Enpä tiedä, sanoin.

– Sanot vaan, onko kovana. Koska silloin sä haluat tätä. Mä tiedän että sulla on kovana, poika. Sä tuijotat koko ajan mun kyrpää. Hän kosketti sitä: – Sä haluat tätä, poju. Sä haluat tätä ahneesti.

Nostin jalat koukkuun, laskin lehden viereeni ja käänsin katseeni altaalle, lokkeihin. Niiden etäinen kirkuna rauhoitti, vei hetkeksi pois painostavasta tilanteesta. Mutta en voinut olla jälleen vilkaisematta miehen haaroihin. Hän näki sen. Hän hengitti raskaasti.

– No, onko kovana, hän kysyi.

– On, myönsin. Minusta tuntui kuin olisin riisuutunut alastomaksi julkisella paikalla. Korviani alkoi kuumottaa. Mistään ei kuitenkaan juossut poliisia, ei äitiä kauhistelemaan, eikä koulukavereita pilkkaamaan. Olimme edelleen kahden, suojassa, kaikki mahdollisuudet avoinna.

– Se on hyvä merkki, mies sanoi kuin olisin vastannut täysin oikein, läpäissyt kokeen. – Nyt sä voit ihan hyvin koskea. Hän viittasi anteliaasti kaluunsa: – Ota rohkeasti kiinni vaan.

Yritin katsella näkyisikö altaan vastarannalla ihmisiä, tai pahimmassa tapauksessa kiikaroijaa. Kuulostelin vesakon takaa polulta mahdollisesti kuuluvia patikoivien ääniä. Kavahdin kun mies äkkiä siirtyi istuvillaan lähemmäs, aivan eteeni sammalikkoon ja asettui siihen odottamaan jalat levällään. Hän ei vaikuttanut uhkaavalta, vaan kiltiltä ja ymmärtäväiseltä, kuvitelmieni isältä, joka minulta puuttui. Hänen oikea polvensa kosketti jalkaterääni. Hän nojasi käteensä, kohotti toisella lahjettaan ja huohotti katkonaisesti. Levitin polveni nähdäkseni hänen jalkoväliinsä. Siitin näytti entistä vaarallisemmalta, koska se oli paisunut isommaksi ja muuttunut pinnaltaan kuhmuraiseksi. Se oli täysin eri luokkaa kuin omani, kuin eri lajia, jättiläinen. Mies kurottui tarttumaan käteeni ja veti sen polvieni välistä koskettamaan vehkeensä vartta. Suuhuni ryöpsähti sylkitulva.

– Näin… Hän liikutti kättäni hiljaa edestakaisin elimellään. Sen pää alkoi kiiltää. Sen reikään ilmestyi pisara.

– Purista vähän, hän kehotti. Puristin. Hengitin suu raollaan, huulet kuivina, kiihtyneesti ja pinnallisesti. Kuolasin vähän. Tuijotin miten hän rauhallisesti runkkasi kädelläni itseään. Olin joskus vetänyt lämpimän kanankoiven ympäriltä nahan pois lihojen päältä kuin tupen – hiukan samalta tuntui nyt, kun esinahka liukui paksun kalun vartta pitkin. Käteni oli siunattu ja saastainen samaan aikaan. Olin joutunut Ihmemaahan, parempaan paikkaan – ja samalla helvetin esikartanoon. Kikkelini vuoti alushousuihin, laukeamaisillaan.

– Ota se suuhun, hän sanoi.

Ei! Ei ikinä. Sellaista ei tehty, ei kerta kaikkiaan. Sanoin sen, jotenkin. Ehkä vain pudistin päätäni.

– Jos sulla seisoo, se tarkoittaa että sä voit ja haluat tehdä sen, hän sanoi. Hän lantionsa vapisi. Hän oli ruvennut huohottamaan raskaammin. Hän ei enää suostutellut, vaan vaati. Hän vaikutti niin varmalta asiastaan, että aloin empiä. Minua kauhistutti ajatus peniksestä suussani. Se tuntui täysin mahdottomalta, liian rivolta, olisin ehdottomasti kadotukseen tuomittu sen jälkeen, tiesin sen äitini puheista. Mutta ehkä niin sittenkin sopi tehdä? Olinhan vain nuori poika, en välttämättä ollut perillä kaikesta. Ehkä niin jopa kuului tehdä? Miehen ei enää tarvinnut pidellä kättäni, runkkasin häntä omasta halustani, iloiten siitä.

Tummanpunaiseksi paisunut terska hankasi rannettani. Se tuntui sileältä ja pehmeältä kuin kanannahan alta paljastunut liha. Silkkiseltä. Tuijotin sitä. Se näytti maukkaalta. Kutsuvalta. Kiinnostavalta. Se sai minut kuolaamaan. Kuvittelin sen suuhuni. Se oli niin iso että täyttäisi suuni kokonaan. Mikä hirmuinen ajatus! Ja samalla silti mehukas ajatus. Ja tietenkin kaiken loppu. Mikä minä olisin, jos tekisin sen?

– Ei, sanoin heikosti. Pelkäsin, että minulta tulisi oksennus. En voinut olla ajattelematta, että ottaisin suuhuni vieraan miehen pissakepin.

– Ota se! Mies vilkaisi ympärilleen, nousi seisomaan ja riisui shortsinsa. Hän puristi polveni sääriensä väliin. Hän ei ollut vihainen, mutta erittäin kiihtynyt ja päättäväinen. Kalu sojotti lähes kasvoissani kiinni. Sen kärjestä roikkui limaista eritettä, joka venyi nauhaksi ja putosi syliini.

– Ota!

Kauhistuttava valinnan paikka, sata kertaa hirmuisempi kuin kädellä koskettaminen. Tahdoin maistaa. Mutta oksetti jo etukäteen. Eikö Jumala muka tuomitsisi minua? Eikö suuni saastuisi ja rohtuisi? Toisaalta: olin jo langennut, olin jo runkannut sitä – oliko minulla enää mitään toivoa ja menetettävää?

– Sano rehellisesti, voiko niin tehdä, kysyin. – Tehdäänkö niin yleensä?

– Se on ihan luonnollista, hän huohotti.

– Mä joudun katumaan sitä.

– Et joudu, perkele! Otat sä sen vai et, hän kysyi jotenkin pahaenteisesti. Hänen reppunsakin olivat valtavat, rumat ja karvaiset. Tajusin (päätin?), että hän voisi ryhtyä väkivaltaiseksi, jos en suostuisi. Hän voisi vaikka hakata minut raajarikoksi.

Kalu tökkäsi suutani ja haisi pilaantuneelta ja kirpeältä. Sen päästä jäi huuliini kostea pisara jonka tuuli viilensi. Seisoin rotkon partaalla. Käänsin pääni sivuun.

– No pannaan takaisin housuun sitten! Mies astui taaksepäin ja poimi shortsinsa maasta.

– Ei!

Hän tuli uudelleen tyrkylle. En halunnut empiä enää. Mutta terska oli limainen ja haisi mädältä kalalta. Pyörtyisinkö jos maistaisin sitä? Tukehtuisinko omaan oksennukseeni? Vai olisiko siinä jotain taianomaista, josta minulla ei ollut mitään käsitystä? Valehteliko äitini jostain syystä niistä asioista, kielletyistä hedelmistä joihin ei saanut koskea? Miltä edessäni törröttävä ja huojahteleva vehje oikeasti tuntuisi suussa? Uskaltaisinko koettaa? Kikkelini sanoi kyllä, se tuntui terästangolta, vuotavalta terästangolta.

Avasin suuni ja kurotuin juhlallisesti eteenpäin. Hampaani hipoivat terskan pintaa kun liu’utin sen sisääni. Tuntui lievä suolainen maku, ei muuta. Hajukin katosi. Mitään kamalaa ei tapahtunut. Terskan pää levitti nieluni alkua hankalasti, mutta muuten tuntui aika tavalliselta. Olin oikeastaan vähän pettynyt.

– Nyt poika pannaan suuhun! Mies huohotti ja kiristeli hampaitaan. Hän tarttui päähäni ja alkoi työnnellä edestakaisin. En osannut kuin pitää leukojani ammollaan, etten vahingoittaisi vehjettä hampaillani. Sandaalin peittämä jalka työntyi haaroihini ja alkoi hieroa kikkeliäni shortsien läpi. Suuni tuli äkkiä halukkaammaksi, liukkaammaksi. Vaistomaisesti yritin ottaa kalun syvemmälle sinne.

– Pidä kurkku rentona, ihan rentona, mies sanoi. En tajunnut miksi. Ja miksi hän kirskutteli hampaitaan? Huohotus oli muuttunut puuskutukseksi ja jalka hieroi kikkeliäni määrätietoisesti. Aloin työnnellä itseäni sandaalia vasten. Otin kiinni miehen pakaroista. Pidin kurkkuni rentona kuten oli käsketty. Päästin himoissani kalun niin syvälle, että se käväisi nielussani. Yökkäsin. Oksensin. Vähän.

– Koeta uudestaan, mies puuskutti. Päästin kalun taas nieluuni. Sain sen syvemmälle mutta yökkäsin taas. Pidin kurkkuni äärimmäisen rentona. Muutaman lisäyrityksen jälkeen vehje pääsi ihmeekseni tunkeutumaan kokonaan nielustani alas, häpykarvat painuivat nenääni vasten. Yökötti, mutta pysyin ohjeen mukaisesti rauhallisena. Olin kuin sirkuksen miekannielijä. Olin tehnyt jotain johon en ollut kuvitellut pystyväni, olin saavuttanut jotain uutta. Työntelin kihelmöivää kikkeliäni kiivaasti sandaalia vasten.

– Pojua naidaan nieluun! Mies työnsi muutaman kerran rajusti pohjaan. En oksentanut. – Aiaiai, hän sanoi hiljaa ja rouhaisi lujaa sandaalillaan kikkeliäni. Silloin laukesin. Samassa mies mörähti. Nielussani alkoi tulvia. Sperma oli kuin auringossa lämmennyttä ja pilaantunutta piimää. Iljettävää. Yökkäsin. Mies veti kalun suustani. Syljeskelin sammalikkoon. Kadutti ja hävetti. En kehdannut katsoa miestä päin. Housuissani oli tahra siemensyöksystäni, haaroista oli nousevinaan yököttävä haju. Pyyhin liman, syljen, sperman ja oksennuksen sotkua leuastani ja paitani kauluksesta. Olin tuhoon tuomittu. Pian varmaan kaikki tietäisivät mitä olin tehnyt.
Mies istui sammalilla ja veti tyytyväisenä shortseja jalkaansa. – Oliko tämä sun eka kerta, hän kysyi. Nojasin kallioon ja katselin allasta. Kiihkomme aikana oli alkanut tuulla kovempaa ja vesi aaltoili. Mieleni teki vastata että se olisi myös viimeinen kerta. Mutta en saanut sanotuksi niin, en ollut varma kaduinko tarpeeksi tai olisiko tahdonvoimani kyllin luja. Nyökkäsin vain. Odotin että mies sanoisi jotain pelastavaa, vapauttavaa.

– Toka kerta on aina parempi, hän sanoi. – Tule huomenna samaan aikaan, ellei sada. Sä olet luonnonlahjakkuus. Mä hämmästyin kun sä sait sen nieltyä. Sä olet aito syväkurkku. Se on taito. Sä saat tästä itsekin aina jotain. Mä opetan sulle mitä on versatile. Kukaan ei saa tietää tästä. Tämä on meidän salaisuus. Sä saat oppia paljon uutta. Mä tapasin tässä samassa paikassa mun entistä, mutta sä olet paljon parempi kuin se. Kai sä haluat lisää? Hän katsahti kelloaan jotenkin omahyväisen näköisenä ja lörpötteli. Kalapuikkoviikset liikkuivat kuin toukat hänen ylähuulessaan. Siinä mitä olimme juuri tehneet, ei ollut mitään väärää, hän selitti. Ei kerrassaan mitään. Oli uskomaton onni, että olin sattunut olemaan juuri siellä juuri sinä päivänä. Sen täytyi olla johdatusta. Taivas halusi että tapaisimme. Saisin kokea niin hienoja asioita, etten ollut edes kuvitella sellaisia. Hän opettaisi minulle kaikki niksit.

Hän sai sen kuulostamaan houkuttelevlta ja luvalliselta, luonnolliselta.

– Tule yhdeltä. Jos uskallat. Ja ellei sada. Ja jos sua haluttaa. Mä annan kyllä. Mä annan sulle hyvää. Paljon. Haluat sä pussata mun kyrpää hyvästiksi?

Pudistin päätäni. En katsonut kohti. Syyllisyyden tunne kaiversi vatsaani reikää.

– Tulet sä? Huomenna? Yhdeltä?

Nyökkäsin päästäkseni pälkähästä. Mutta ajattelin: sääli erinomaista lukupaikkaa. Joutuisin etsimään uuden piilon, nykyisen lähellekään en enää menisi.

Menin kuitenkin.

Pornonovellin Kaappihomon muistelmat 1 kirjoittanut Nimimerkki: Erkki