Nuori sairaanhoitaja Kati

Nuori sairaanhoitaja Kati :

Vuosi 1982 ei unohdu! 1.1. Pelle Miljoonan konsertti Kauppatorilla päättyi sekasortoon, pari viikkoa myöhemmin vanha ja väsynyt UKK väistyi vallasta ja tilalle astui Koivisto, ja kuolihan siinä kulmakarvojen kuningas Brezhnevkin, metro aloitti ja ajoin sillä heti ensimmäisenä päivänä, Puolan kansa taisteli Solidaarisuuden johdolla pakkovaltaa vastaan, britit ja Argentiina sotivat Falklandilla, rauhan puolesta marssittiin kotimaassa ja maailmalla, Keke voitti F1-maailmanmestaruuden… Muistot palaavat mieleen.

Vuonna 1982 tajusin olevani mies! Rippikoulussa olin tajuttoman ihastunut Tarjaan. Leirillä uin järven vastarannalle hakemaan hänelle ulpukoita, jotka sitten suussani kuljetin takaisin laiturilla odottavalle kaunottarelle. Toisenlaisia kaunottaria katselin posket kuumottaen miestenlehtien sivuilta ja ahmin uskomattomia tarinoita väsymättömistä sonneista. Kitaransoittotaitoni kehittyi, pääsin keikoille ja sain kuvan lehteen, mikä luonnollisesti lisäsi uskottavuutta tyttöjen silmissä. Murrosikäni oli pitkällä ja hormonit hyrräsivät, toisin sanoen tein ahkerasti tuttavuutta kehoni jännittävien toimintojen kanssa.

Syksyllä aloitin 9.:nnen luokan. Heti kouluvuoden alussa oli SE lääkärintarkastus, jossa syynättäisiin ukko päästä varpaisiin. Vanhemmat pojat heittivät meidän noviisien kiihotukseksi ja kauhuksi legendaa ja citytarinoita tästä tarkastuksesta. Päässä ei ollut vikaa, siitä olin varma, eikä varpaissa ollut muuta ihmeteltävää kuin teinipojan sukkamehut, mutta siinä puolivälissä… Niin minäkin seisoin vuorollani rouva tohtorin edessä aataminasussa: ”Esinahka OK, liikkuu sutjakasti eteen ja taakse. Peniksen koko 15-vuotiaaksi oikein hyvä. Karvoitusta vaikka kavereille jakaa. Kivekset laskeutuneet normaalisti…” Aloin jo huokailla muustakin kuin helpotuksesta. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Mutta: ”Katsotaanpas niitä kiveksiä vielä…”

Tuomio: kiveksiini oli kertynyt nestettä, mutta lääkärin mukaan ongelma olisi helposti korjattavissa pienellä leikkauksella sairaalassa. ”Leikkaus”, ”sairaala”, ”kivekset” – fiilikseni eivät todellakaan olleet huipussaan. 15-vuotiaan minäkuvaan on vaikea saada mahtumaan ajatus, että ”minussa on jotain vikaa”. Kallen kaunottaret ja käteenveto eivät maistuneet viikkokausiin.

Syksyllä tuli kutsu sairaalaan. Kavereille kuittasin yliolkaisesti, että ”tosta kyljestä leikataan”, ja vaihdoin aihetta. Tyttöjä välttelin. Leikkauspäivän aamuna makasin (minkähän takia?) ja tapoin aikaa vuoteessa keskussairaalan käytävän päässä ylläni laitoksen kammottava haaleansininen yöpuku. Lääkäri kävi jututtamassa minua kierroksellaan. Muistan lopun ikääni, kun hän pois lähtiessään tokaisi: ”Nyt saavat haaveet rantaleijonan urasta sitten jäädä!” Todella hauskaa, jupisin mielessäni. Kehtasi vielä hymyillä päälle.

Seuraavaksi minua muisti itseäni varmaan lähes puoli vuosisataa vanhempi apuhoitaja. Hän ilmoitti, että kohta pääsen parturiin. Hulvattoman hauskaa porukkaa täällä, manasin itselleni, ensin en pääse rantaleijonaksi ja sitten pääsenkin parturiin. Voi…

Ei kun ylös ja menoksi. Hoitaja ohjasi minut pesuhuoneeseen, missä selitti, mitä minun tulee tehdä ja mitä minulle tehdään:

”Täällä sermin takana voit riisuuntua. Ota kaikki vaatteet pois vaan. Ajellaan sinulta noita alapään karvoja pois, etteivät ne vahingossa joudu leikkaushaavoihin ja aiheuta tulehdusta. Toinen hoitaja tulee ihan pian jatkamaan. Onko sinulla kysyttävää?”

”Ei”, vastasin edes katsomatta hoitajaa.

Istuin pukukopin puupenkille, otin sandaalit ja sukat pois, avasin napit ja riisuin paidan yltäni. Lopuksi pudotin housut jalastani. Epävarmuus luo kuuliaisuutta: viikkasin kaikki vaateparret huolellisesti penkille ja asetin sandaalit siististi lattialle vierekkäin. Siinä orpona odotellessani katsoin vielä syliini: ”Kaikkeen sitä joutuukin.”

Kop, kop, kop. Oven raosta kurkkasi hymyilevä Nuori sairaanhoitaja Kati.

”Heippa! Oletko valmis? Voinko tulla jo?”

Jätin tökerösti vastaamatta tervehdykseen ja sanoin vain: ”Joo, voi tulla.” Hoitajatar suuntasi touhukkaasti tarvikekaapille ja jutteli samalla selin minuun.

”No niin, hei vaan, mä oon Kati. Oon sairaanhoitajaharjoittelijana tällä osastolla. Mikäs sun nimes on?”

”Mä oon Saku”, vastasin.

”Millä luokalla oot?”, Kati tiedusteli.

”Ysi D:llä”, vastasin taas lyhimmällä mahdollisella tavalla.

”Aiotkos lukioon mennä?”

”En mä tiiä vielä”, kuittasin.

”No, onhan sulla tässä vielä koko talvi aikaa miettii asiaa”, tyttö jatkoi. ”Mä en halunnu lukioon, koska tää sairaanhoitajan työ kiinnosti mua niin kovasti. Halusin heti koulun jälkeen opiskelemaan ammattiin. Jos oisin menny lukioon, oisin valmis vasta kolmen vuoden päästä. Nyt sen sijaan valmistun jo ens talvena.”

”Sulla ei sit varmaan oo vielä kauheesti ikää”, rohkenin tiedustella. Kati naurahti.

”Eikös nuori herra tiedä, ettei naisten ikää sovi kysellä!”

”Öh, sori”, änkytin.

”Leikki leikkinä, ei se mitään. Kunhan vitsailin”, hoitajatar pelasti asiantuntemattomuuteni ja jatkoi: ”Oon 20-vuotias, vaikkakin enää ihan vähän aikaa. Aika vanha siis, vai mitä 15-kesäinen!”

”16-kesäinen”, pistin takaisin, ”koska oon syntyny keväällä.” Ihan kuin tuo näennäinen ero olisi ollut tärkeäkin.

Katin iloisesta ja avoimesta juttelusta oli se etu, että jännitykseni ja nolouteni hieman helpottivat.

”Mutta nyt, Saku, olis vuorossa alaparran ajelu”, hoitajatar napsautti ykskantaan.

”Okei, tuunko sinne?” kysyin.

”Joo, voisit oikeastaan tulla seisoon tohon eteeni, niin katotaan mistä kaikkialta otetaan”, Kati neuvoi. ”En pistä kouria munille”, päätin mielessäni. ”Tämä on suuri askel ihmiselle, mutta pieni askel ihmiskunnalle”, vai miten se menikään! Rohkeasti astuin kopista ulos ja suuntasin kohti Katia, joka istui jakkaralla. Matkalla hän loi vaistomaisesti vartalooni arvioivan katseen, joka päättyi silmiini ja rohkaisevaan hymyyn. Nuoresta iästäni huolimatta olin kasvanut lähes aikuismittaani ja urheiluharrastuksissa treenattu kehoni oli sopusuhtainen ja lihaksikas.

Kati pyöritteli sormissaan karvoitukseni tuuheinta kiharaa: ”Sulla onkin täällä jo ihan aikuisen miehen paikat. Ei kaikki sun ikäset pojat oo vielä näin valmiin näkösiä.”

”Joo, mä oon vissiin aika karvanen”, myönsin, ”partakonekin on ollu käytössä jo vuoden.”

”Oo vaan onnellinen ja ylpee, että parta kasvaa. Se on tosi miehekkään näköstä”, Kati kannusti.

Seuraavaksi Kati selitti, miten homma etenee: ”Kastelen ekaksi lämpimällä vedellä ajeltavan alueen, jotta iho pehmiää… Sitten vähän kuivaillaan pyyhkeellä… Ja sen jälkeen laitan tätä vaahtoa. Seuraavaksi höylään tällä partaterällä karvat pois… Ja lopuksi vielä pestään paikat siisteiksi.”

Samalla kun hoitajatar kertoi, hän myös näytti, millä välineellä mikäkin vaihe tehdään. Hän vaikutti osaavalta ja huolelliselta naiselta, johon voisin luottaa.

”Mistä kaikkialta sit täytyy ajella?”, kysyin. Kati opasti taas kädestä pitäen:

”Ajelen sekä täältä ylempää… että myös peniksen varren… ja kivespussin… Ja katotaan myös tonne välilihan puolelle. Reisien sisäpinnat täytyy myös siistiä.”

”Kaikki pois siis”, sanoin valitellen.

”Niin, nyt valitettavasti tulee takapakkia, koska joudun ajeleen komeen karvotuksesi pois. Vähäksi aikaa tulee pistelevä periodi, vaan kyllä ne siitä äkkiä takasin kasvaa, älä huoli, ja entistä ehompina. Me naiset jos ketkään se tiedetään. Onkos sulla muuten jo joku tyttö katottuna, jota se voisi haitata?”, Kati kysyi ja virnisti veikeästi.

”No, en nyt tiiä…”, vastasin ja sain ympäripyöreälle kommentilleni hyväntahtoisen naurahduksen.

Hoitajatar ohjasi minua kupeilta hellästi koskettaen suihkutilan lattiakaivon päälle. Samalla hän itse otti paremman työasennon työntämällä lantiotaan taaksepäin ja keinuttelemalla kankkunsa mukavaan asemaan. Kangas takamuksen ja rintojen ympärillä kiristyi tuoden täyteläiset naisenmuodot esille. Levittäessään reisiään ja nojautuessaan eteenpäin Katin valkoinen hoitajanmekko nousi polvien yläpuolelle paljastaen polvisukkien yläsauman ja vielä enemmänkin – näin reisien paljaan ihon katoavan mekon kätköihin. Pojalle, joka ei ollut nähnyt juuri enempää kuin oman äidin saunassa, se oli kihelmöivä näky.

Kati otti suihkuletkun käteensä, avasi hanan ja kokeili veden lämpötilaa. ”Hui, onpa kylmää!”, hän huudahti. ”No nyt alkaa lämmetä. Kokeile oisko tää sopivaa.”

Työnsin käteni vesisuihkun alle varomattomasti sillä seurauksella, että vettä roiskahti mekolle.

”Ups, meinaatkos mutkin kastella!”, nuori sairaanhoitajatar säikähti.

”Oi, sori, se oli vahinko!”, pääsi huuliltani, johon Kati jatkoi:

”Vettä se vaan on. Ei kuule haittaa mitään.”

Lämmin vesisuihku kutkutteli alavatsan ja reisien herkkää ihoa ja hieroi mukavasti kalua ja kivespussia valuen nivusien kautta säärille. Suljin silmäni ja huokaisin. Tunsin tutun kiihotuksen kuuman aallon leviävän lantionseudulle…

Minusta alkoi tuntua siltä, että hoitajatar hetkutteli paikkojani suihkulla kauemmin ja perusteellisemmin kuin oli toimenpiteen kannalta tarpeellista. Avasin silmäni ja katsoin alas. Nuoren naisen silmät olivat täysin keskittyneet seuraamaan vesisuihkun vaikutuksia. Luonto työnsi lantiotani eteenpäin kohti Katin kasvoja, ja hän aisti liikkeeni, koska nosti katsettaan ja hymyili lämpimästi. Hän paisutti nautintoani liikuttelemalla vesisuihkua edestakaisin liikkein ylös ja alas penikseni vartta, suuntaamalla sen alakautta herkälle terskalle, joka alkoi paljastua esinahan hitaasti vetäytyessä taaksepäin, ja pyörittelemällä pulppuavaa suutinta kivespussia vasten. Vettä pisaroi tuon tuosta mekolle, joka alkoi jo olla edestä ihan kostea, mutta se ei tuntunut suihkuttelijaani haittaavan.

”Eiköhän tää ala riittää. Tuskin sun paikat tästä ainakaan enää pehmenee”, hoitajatar sanoi hanaa sulkiessaan äänensävyllä, johon voi laittaa perään kolme pistettä. Ymmärsin yskän. Jalkovälissäni, aivan sairaanhoitajaharjoittelijan kasvojen edessä muljahteli melko lailla turvonnut makkara, jonka pää osoitti vielä armeliaasti alaspäin, mutta kuinka kauan tätä menoa… Vaikka sydän tykytti, poskia kuumotti ja suuta kuivasi, rohkaisin itseni kysyäkseni:

”Tota, onks se totta, että hoitajat antaa luunapin, jos käy noin?”

Kysymykseni jälkeen seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana Kati laittoi käsisuihkun telineeseen ja selvästi mietti, mitä vastaisi.

”Tiedän, että monet hoitajat tekee niin. Mut mä en halua satuttaa sua. Se tuntuisi väärältä. Eihän siinä oo mitään pahaa, että sä oot terve nuorimies, päinvastoin. Ja millasen kuvan sä saisitkaan naisista, jos me oltais heti näpäyttelemässä, kun vähän seisoo. Nolottaaks se sua?”

”No, ei nyt oikeestaan, kun sä suhtaudut siihen noin kivasti”, sanoin tyytyväisenä.

”Hyvä, sittenhän kaikki on kunnossa, eiks nii!” Kati loi minuun luottamusta herättävän katseen ja jatkoi: ”Oo vaan ihan luontevasti. Jatketaanko?”

”Jep”, vastasin reippaasti.

”Nyt mä vähän kuivailisin sua”, Kati sanoi, ”ettei vaahdot valu veden mukana heti pois.” Hän lisäsi vielä naurahtaen: ”Itse asiassa mäkin oon näköjään sen verran märkänä, että sä saisit kuivata mut tän jälkeen.” Katsoessaan kastunutta etumustaan hoitajatar hypisteli ja venytti kaulustaan, jolloin näin vilauksen maidonvalkean rinnan kaaresta, joka painui pitsiliivin kuppiin.

”Joo”, vastasin nerokkaasti!

Kati otti koukusta pienen valkoisen froteepyyhkeen ja alkoi kuivailla kastuneita paikkojani: häpykarvat saivat pehmeää pörrötystä… Reisiä kuivattiin voimakkaammin hankaamalla… Nivusiin pyyhe tunkeutui hellästi mutta päättäväisesti… Kivespussin nuoren naisen kämmen kahmaisi otteeseensa ja puristeli sitä varovaisesti kankaan läpi kuin leikitellen nahkapussissa liikkuvilla kuulilla… Peniksen ympärille sormet kietoivat pyyhkeen hieroen sen vartta hitaasti ja puristellen sitä aavistuksenomaisesti… Sitten kierros käytiin vielä uudestaan läpi hitaasti ja huolellisesti. Hoitajatar keskittyi työhönsä antaumuksella ikään kuin unohtaen ajan ja paikan. Naistuntemukseni oli tuolloin vielä lapsenkengissä, mutta minusta vaikutti, että hän nautti tilanteesta.

”Erätauko!”, Kati yllätti ja jatkoi innoissaan: ”Täähän on kuin luotu pyyhetelineeks!” Hän heitti kostean pyyhkeen roikkumaan täydessä tämmingissä nuoruuden innolla seisovan kullini selkään kuin nyrkkeilijän hartioille – todellakin, erätauko. Olin yllättynyt tästä hulvattomasta tempusta ja se varmasti näkyi ilmeestäni, mutta nuori hoitajatar otti tilanteen jälleen kerran ihanan luontevasti ja käänsi sen voitoksi.

”Varmaan voit hetken pidellä pyyhettä, niin mä saan loput tarvikkeet otetuks… Eiks nii?”, Kati sanoi suuret ruskeat silmät nauraen ja söpöt hymykuopat poskillaan, aivan kuin tällainen ripustus olisi ollut arkinen juttu, ja iski silmää perään. Ennen kuin yläpääni ehti reagoimaan, alapää jo toimi vaistomaisesti. Ylpeänä annetusta luottamustehtävästä kyrpäni nyökkäsi pyyhe niskassaan.

”Ton oli pakko olla myöntävä vastaus!”, Kati naurahti. Mitäpä yläpää siihen enää muuta sanomaan. Asia oli tullut selväksi.

Rinnat likistyivät tiukasti mekkoa vasten, kun sairaanhoitajaharjoittelijatar kurkotti hyllylle ottaakseen vaahtopullon ja höylän. Sitten hän sulki säärensä, tunki tölkin reisiensä väliin ja pudotti partaterän syliinsä. ”Kiitti, hyvin pysyi”, hän sanoi napatessaan pyyhkeen nahkanaulakosta.

Kati nosti pullon jalkovälistään ja alkoi ravistaa sitä napansa korkeudella liikkeellä, joka toi elävästi mieleeni, kyllä… runkkauksen. Sitten arvaamatta hän painoi pullon viileän kyljen lämmintä reittäni vasten.

”Koristeltaiskos mun synttärikakku? Kynttilä onkin jo komeesti pystyssä!”

Kuuman ja kylmän kohtaaminen reidelläni aiheutti välittömän värähdyksen lämpömittarin neulassa, mutta hämmästykseltäni sain ähkäistyksi: ”Täh, onks ne sun synttärit tänään?”

”On, on, tänään on!”, lauloi Katin ääni iloisella nuotilla samalla, kun hän lennokkaasti tempaisi korkin auki.

Tsssshhhh, ensimmäinen vaahtokukka suhahti häpykarvoilleni, tsshh, tsshh, toinen ja kolmas suihkaus kummallekin kivekselle, ja vielä taiteellinen tssssshhhhhhuip pitkin pelini vartta.

”Mmmmm, onpas herkullisen näkönen synttärikakku!”, Kati huudahti.

Tilanne oli ihan älytön tai älyttömän ihana – miten sen ottaa.

”Onnea 21-vuotiaalle vaan!”, heitin menemään, ”kynttilöitä on kyllä ihan liian vähän.”

”Kiitti, Saku!”, hoitajatar vastasi. ”Ja niihin kynttilöihin mä sanon, et mieluummin yks iso ku 21 pientä.” Paisuin ylpeydestä.

Kati vetäisi hoitajanmekkonsa hihat riuskasti ylös yhdellä nykäisyllä, tarttui vehkeeni varteen emännän ottein ja painoi sen pystyyn vatsaani vasten. Punaisena hehkuva terska painui napa-aukkoa vasten kuin sille luotuun pesään. Ähkäisin. Naisen vapaa käsi kouraisi pussin otteeseensa ja alkoi hieroa vaahtoa sen pintaan. Voimakkaasti puristelevien sormien väleistä pursui hyväntuoksuista kermaa sairaanhoitajaopiskelijan rystysille ja ranteelle. Sitten käsi kahmaisi sylistä partaterän tahrien samalla mekkoon vaahtoa.

”Oo varovainen, pliis!” yritin hillitä ajelijaani ylinopeuden vaaroista.

”Totta kai, älä pelkää”, Kati rauhoitti. ”Nää on kuule kiva ajaa nyt, ku ne on tiiviissä paketissa!”

Terä rouhaisi ryppyistä ihoa määrätietoisesti mutta varmasti. Leikkuriin jääneen vaahdon seassa pilkisti kasa karvoja. Siitä se alkaa, nyt tulee tämäkin koettua kaiken muun uuden ja jännittävän lisäksi.

Kati sheivasi vielä hetken pallejani joka puolelta. Kivespussin ihoa kuumotti ja kihelmöi, mutta ajattelin, että se varmaan kuului asiaan. Samalla terskannuppi sai mitä ihaninta hoitoa: Katin peukalo pyöritteli frenulumia (satuin tietämään sanan ahkeran kirjallisuudentutkimisen ansiosta!), joka on oikea herkkyyden pesäpaikka terskan alapuolella, muiden sormien pumpatessa ja puristellessa liukasta kullinvartta. Se tuntui paljon, paljon paremmalta kuin mikään oma käsityö.

”Tuntuuko hyvältä?”, hoitajatar nosti katseensa ylöspäin ja kysyi.

”Aahh, tuntuu… tosi… hohh… hyvältä!”, sain huokaistua.

”Pussit ois sitten puleerattu”, Kati sanoi hauskasti. ”Nyt mä otan täältä alempaa välilihan. Levitä vähän jalkojas, niin saan paremmin.”

Tyttö siirtyi jälleen reippaasti sanoista tekoihin kaappaamalla kivekset kouraansa ja työntämällä ne tiukasti ylös kalunvartta vasten. Pari pitkää vetoa peräaukolta alkaen höyläsivät haituvat tiehensä sieltäkin. Hoitajatar avasi hanan näppärästi samalla kädellä, jolla piteli partakonetta, huuhdellakseen karvoista ja vaahdosta sottaantuneen terän. Toinen käsi puristeli tauotta ehdottomassa otteessaan äärimmäisen kiihottuneita sukupuolielimiäni. Sieraimeni laajentuivat jokaisella sisäänvedolla, silmät tapittivat maagista maisemaa, suustani kuului huokailua, vatsalihakset kouristelivat ja lantio myötäili nautinnon aaltoja, polvet olivat velliä.

”Taidat tykätä”, Kati hymyili.

”Jooohh”, huoahdin.

Tsssshhhhh, uusi kermakasa purkautui pullon suusta kiharoilleni.

”Kummassa puntissa pidät kaluas?”, hoitajatar kysyi.

”Täh?”, yllätyin. ”No… oikeessa.”

”Sitten vaihtelu virkistää!”, Kati vastasi ja painoi koko kämmenellään kovan mutta kimmoisan pamppuni vasenta reittä vasten.

”Oooohh!”, irvistin. Täydessä erektiossa seisovan kyrvän painaminen alaspäin tuntui muikealta ja se pyristeli nuoren naisen otteessa kuin voimakas vonkale.

”Sehän sätkii!”, Kati sanoi hämmästyneenä. ”Täytyy pitää kovemmin kii, ettei pääse iso kala karkuun!”

Seuraavaksi karvoitus katosi oikean reiden sisäpinnalta. Sitten läps!

”Vaihto”, Kati sanoi ja heilautti jortikkani toiselle reidelle.

Vihdoin naisen käsi irrotti patukkani otteestaan ja se ponnahti vapaudestaan iloisena ylös kuin kimmoisa jousi. Tuuhea ja kiharainen alavatsan karvoitukseni vaati kaksi kättä ja terän huuhtelua vähän väliä. Mutta pian oli kaikki tiessään. Ensimmäistä kertaa sitten 12-vuotiaan näin vatsanpohjani paljaana. Kati katseli hetken kuin arvioiden työnsä tuloksia ja sanoi sitten: ”Tää näyttää kyllä aika epätodelliselta, pakko sanoo. Pikkupojan silee iho, mut keskellä tollanen iso jötiskö. Huhh!” Puhuessaan hoitajatar ei irrottanut katsettaan majesteetillisesti huojahtelevasta kalustani ja suurista kiveksistäni. ”Mut meidän täytyy jatkaa loppuun…”

Peniksen ajelu oli silkkaa murhaa! Sen varren ylä- ja alapinnalla kasvavien harvojen haiventen poistaminen olisi ollut muutamalla vetäisyllä selvä, mutta… Katin sorjat sormet lypsivät terskaa, joka kiilteli kuin paraatia varten puunattu teräskypärä – muotokin oli hämmästyttävän samanlainen. Toisen käden pitelemä partaterä vaelteli suonien sinertämällä varrella sukeltaen välillä makkaran alle, josta kivespussia roikottavat nahkasäikeet lähtevät.

Vapaalla kädellään hoitajatar taiteili suihkun päälle – jo hyvän aikaa kestänyt lypsäminen jatkui keskeytymättä. Minä huokailin ja liikehdin entistä levottomammin, koska herkkääkin herkempi kullinnuppi morsetti aivoihini taukoamatta kiimaista viestiään. Tuntui kuin naisen käsi olisi kerännyt kaikki aistimukseni nyrkkiinsä ja pumpannut niitä räiskyvinä sädekimppuina kehoni joka kolkkaan. Vesi valui vuolaana paljailla sukuelimilläni, mutta vesi ei sammuttanut paloa vaan päinvastoin, se sytytti minut leimahduspisteeseen. Korisin ja huohotin ja vääntelehdin ja värisin tauotta.

Nyt en enää arastellut kosketusta tai mitään, vaan tarrasin molemmin käsin Katin vaaleisiin hiuksiin. Hän viskasi suihkuavan letkun lattialle, minne se jäi sätkimään, ja tarttui kaksin käsin – KAKSIN käsin! – kyrpääni ja vatkasi kouristelevaa käärmettä niin villisti, ettei käsiä erottanut selvästi. Kivekset heiluivat ja hakkasivat hulluina. Nuoren sairaanhoitajattaren tissit tutisivat vispauksen tahdissa ja kasvot punottivat kuin kielletyistä leikeistä kiinni jääneellä pikkutytöllä.

”Jeeeeehh, nyt mennään!” nainen huudahti.

”Oooohhh, ooohhh, uurrgghh, aaaaahhhhh”, vaikeroin.

”Mus… ta tunt… uu, et… mä… tuuuun… ihan… koh…”, voihkin tuskin ymmärrettävästi.

”Tuu, tuu, tuu, tuu, tuu… tuu vaan! Annannannanna tulla, jättipoika!”, Kati kannusti hengästyneenä.

Huone ympärilläni sumeni silmissäni. Äänet katosivat korvistani. Jäykistyin jokainen lihas kramppiin pingottuneena. Tuntoaisti imeytyi elimeeni. Tuntui kuin kaikki h i d a s t u i s i vellovaksi massaksi. Tuntui kuin leijuisin usvassa. Tuntui… Tuntuu… Minä. Todella. Tunnen. Kun. Se. Lähtee. Ja. Syöksyy. Kuin. Juna. Tunnelissa. Tunnelista. Monta. Paksua. Ryöppyä. Uudestaan. Ja uudestaan. Ja vielä uudestaan. Ja vielä kerran uudestaan.

Haukoin henkeäni ja nauroin – yhtä aikaa. Olin niin onnellinen! Sitten katsoin Katia, joka pidätti hengitystään ja puristi silmiään tiukasti kiinni. Kuin valokuva olisi vanginnut hänen ilmeensä. Hän oli rajun näköinen. Odotin jännittyneenä mitä tapahtuisi. Vihdoin ikuisuudelta tuntunut rauha, jossa kuului vain kahden ihmisen tasaantuva hengitys, katkesi. Kati siristi varovasti silmiään: ”Siis… mun naama… Mähän oon… ihan sun…”

Räjähdimme nauramaan!