Ole kiltti ja nai minua!

Ole kiltti ja nai minua ! :

– Mä meen nyt. Nähdään huomenna!

Malla hävisi päätään puistellen toimiston ovesta. Hänen mielestään minä olin hullu, kun viitsin jäädä paiskimaan ylitöitä. Henkilökohtaisesti tein kuitenkin mieluummin kolme tosi pitkää päivää kuin viisi toimistoaikaista. Rakastan pitkiä viikonloppuja!

– Hmm… Joo, jaa… Hei, mutisin ajatuksissani Mallan perään. Edessäni näyttöpäätteellä kuvat vilisivät silmissäni. Pysäytin niiden juoksun oikeaan kohtaan hiiren klikkauksella ja vertasin ruudun tietoja vieressäni paperilla olevaan listaan. Kaksi lukua täsmäsi, mutta kolmatta korjasin parin prosenttiyksikön verran. Sitten naputtelin nettiin uuden osoitteen ja aloin etsiä vahvistusta listani seuraavaan kohtaan. Mielessäni irvistin ajatellessani, kuinka työlästä tämä työ oli mahtanutkaan olla ennen tietokoneaikaa.

Muut maisemakonttorimme pöytävalot olivat pimeinä. Vasta kaukana käytävällä välkkyi viimeisiään vetelevä loisteputkivalaisin. Pieni työvalaisimeni ja välkkyvä näyttöpääte heittivät hämärään outoja varjoja. Olin tietokoneeni kautta yhteydessä toiseen ulottuvuuteen. Yksinäisyydessäni rajaton keinomaailma tuntui todellisemmalta kuin se, jonka tiesin sykkivän konttorin ulkopuolella. Olin ennenkin joutunut epätodellisen tunnelman valtaan tehdessäni öisin töitä netissä, mutta tämä oli jotain erilaista.

Sormeni juoksivat näppäimistöllä. Homma luisti. Oikeastaan se luisti liiankin hyvin. Etsikö kone hakusanani jo ennen kuin olin ehtinyt ne kirjoittaa? Entä mistä tuli tunne, että kävin keskustelua, vaikken roikkunutkaan millään chattilinjalla tai pulinaboksissa?

Lievästi kauhistuneena, mutta enemmän kuitenkin lumoutuneena tunsin liukuvani sisään Internettiin. Vai tulviko näyttöpäätteeni maailma ruudun läpi todellisuuteen — en osaa sanoa, kumminpäin se tapahtui. Äkkiä en kuitenkaan enää istunutkaan tuolissani, vaan lensin halki tyhjyyden. Ilma virtasi ympärilläni. Tuuli heilutti hameeni helmaa ja etsi tiensä ohuen silkkisen puseroni sisään. Hiukseni karkasivat toimistonutturalta ja näin, kuinka metalliset hiusneulat hävisivät samettiseen pimeyteen.

Rivi numeroita ja kirjaimia ohitti minut pitkänä taipuisana jonona. Jonon häntä sivalsi nilkkaani jättäen jälkeensä kihelmöivän tunteen. Minä sujahdin painottomana halki huikaisevan alppimaiseman, egyptiläisen museon, jonkin itämaisen kalatorin ja Dalin surrealistisen maalauksen. Vältin viime tingassa yhteentörmäyksen valtavan anatomian oppikirjan sivun kanssa. Disney-hahmon oloinen virus nakersi sen alareunaa. Vasemmalla steppasi Charlie Chaplin ja oikeasta silmäkulmastani näin vilauksen kahdesta vanhasta miehestä shakkipeliin syventyneinä.

Ihan samoin kuin kuvat myös äänet liukuivat kuuluville ja jälleen matkoihinsa: joku popkappale, jonka ehdin tunnistaa tutuksi, vaikka nimeä en muistanutkaan, ärsyttävä pirtsakka englanninkielinen keittiöohjelman juontaja, kiihtynyttä pulinaa tuntemattomalla kielellä, pätkä sinfoniaa, herätyskellon pirinää ja sähkon ujellusta. Välillä materia ympärilläni tihentyi, välillä oheni. Vauhtini vuoroin kiihtyi ja hidastui. En osaa sanoa, putosinko vai kohosinko, mutta selvästikin olin matkalla jonnekin.

Äänten kakofonian joukosta erottui koko ajan selvänä matala kutsu. Ensin se oli pelkkä skaalan alasointuja hipova sävel, sitten kuulin jo kuiskittuja sanojakin.

– Tänne… Tule jo, pian! Kiirehdi… Minä odotan…

Jokin äänessä sai minut kihelmöimään päästä varpaisiin. Oliko se uhkaus vai lupaus?

Samassa olin jo perillä, missä se sitten olikaan. Tömähdin jaloilleni tukevalle kamaralle, ja maisema ympärilläni kiertyi joka suuntaan auki kuin rullalta karkaava juliste.

Minut kutsunut ääni oli vaiennut. Sen sijaan kuulin laineiden liplatuksen ja lintujen laulun. Tuuli kahisutti lehtiä oksistossa, ja jossain kirkui joku eläin. Apina?

Pyörin hämmentyneenä paikallani. Missä oikein olin? Jossain rannalla? Seisoin nurmella metsikön reunassa, ja edessäni aukesi auringossa kimalteleva meri. Takanani tiheni trooppinen metsä läpitunkemattomaksi. Molemmin puolin suuret kiinanruusupensaat kukkivat uskomattomassa väriloistossa. Kerrotut punaiset, keltaiset ja valkoiset kukat painoivat hennot oksat kaarelle.

Paniikki ja ihastus kuplivat kilpaa mielessäni. Olinko tullut hulluksi? Ja jos olin, niin oliko se hyvä vai huono asia? Potkin kengät jalastani ja upotin varpaani lämpimään hiekkaan. Voiko hallusinaatio polttaa jalkoja?

Poimin käteeni oksan viereisestä pensaasta. Se tuntui hyvin todelliselta. Samoin nenääni nouseva vieno tuoksu.

Oliko kyseessä syvä uni? Toiveuni?

Oliko uneni siinä tapauksessa muuttumassa painajaiseksi? Jo jonkin aikaa minusta oli tuntunut, että minua tarkkailtiin. Annoin katseeni kiertää tutkivana pitkin metsän reunaa. Tämä kaikki oli hiukan liian todellisen tuntuista, jotta olisin uskaltanut uhmata metsän petoa tai kauhuklassikon hirviötä. Tuuli heilutti oksia ja liikutti varjoja, mutta en silti saanut silmiini ketään tai mitään minua tarkkailevaa. Tunne ei kuitenkaan väistynyt: niskavillani olivat selvästi pörhöllään.

Samassa joku puhalsi niskaan. Huudahdin säikähdyksestä ja käännähdin ympäri. Mies seisoi ihan lähellä. Hän oli alasti lukuun ottamatta lanteilla roikkuvaa lappua, joka nipin napin peitti sukuelimet. Kihara tukka valui leveille harteille. Lihaksikkaat kädet, jykevät reidet, trimmattu rinta ja pyykkilautavatsa olivat kuin summa summarum kaikkien punttisaliurhojen parhaista puolista. Miehen nenä oli hieman kyömy, leuka vahva ja huulet aistilliset. Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun tekivät kuitenkin hänen silmänsä. Niiden väri vaihteli hänen ajatustensa mukaan suklaanruskeasta metsänvihreään.

Mies katsoi minua lempeän huvittuneena, aivan kuin hän olisi tuntenut minut läpikotaisin: jokaisen ajatukseni, toiveeni ja ennen kaikkea — sen tajusin hätkähtäen — jokaisen fantasiani.

– Sinä tulit.

Se ei ollut kysymys vaan toteamus, aivan kuin mikään muu ei olisi ollut mahdollista.

– Okei, tästä tämä ei voi enää paremmaksi mennä, totesin itselleni ja nipistin käsivarttani herätäkseni. Se sattui, mutta mies tai maisema eivät hävinneet minnekään. Itse asiassa mies nauroi ääneen.

– Voi sinua, Sirja. Jopa täällä sinä yrität säilyttää kontrollin.

Olin perääntynyt askeleen, ja mies läheni nyt uudelleen. Hän tarttui leukaani ja käänsi sen ylös itseään kohti. Ahavoitunut iho ja syvät silmät lähestyivät hitaasti omia kasvojani. Mies painoi huulilleni hellän suudelman. Hän maistui savulle, männylle ja jollekin tuntemattomalle aineelle, joka oli selvästi kuitenkin miellyttävän makuinen. Suudelma alkoi tunnustelevana, mutta muuttui nopeasti vaativaksi. Kovat huulet rusikoivat omiani ja päättäväinen kieli seikkaili luvatta suussani. Suudelma ikään kuin valui alas pitkin minua. Mennessään se nostatti veren rintoihini ja kiristi niiden nipukat koholleen. Sitten se suli kohtuni tienoille saaden koko olemukseni sykkimään halua.

Kauhistuneena ja huohottaen tempauduin irti miehestä. Mitä tämä nyt oli? Olin saanut elämäni suudelman unessa, josta en voinut edes itseäni nipistämällä päästä hereille. Milloin kuvaan astuisivat valkotakkiset miehet, jotka kärräisivät minut piipaa-autossa pehmustettuun selliin?

Jälleen mies nauroi. Nyt hänen kaikkitietävä olemuksensa tuntui yksinomaan ärsyttävältä. Millä oikeudella tyyppi luki ajatukseni?

– Ei, kulta, tämä ei ole unta. Mehän olemme Internetissä. Etkö muista? Ja nyt minä pyytäisin sinua riisuutumaan.

– Ei! minä parahdin päättäväisesti. Mies vain virnisti.

Samassa tajusin hahmot takanani. Kovat kädet tarttuivat minuun ja puolentusinaa viidakosta esiin astunutta mustaa alkuasukasta repi hetkessä vaatteet yltäni. Seisoin miehen edessä täysin alastomana selvästi kiihottuneen yleisön ympäröimänä.

Ja sitten sama tapahtui uudelleen. Alastomuuteni ja kiihottunut nolostukseni oli sama, mutta nyt paikkana oli jonkin vanhan koulun opettajainhuone. Himokkaasti hymyilevä mieskin oli sama, mutta nyt hän esitti rehtoria, ja vaatteeni riipinyt huohottava yleisö oli siveettömälle koulutytölle rangaistusta vaativa lauma kiihottuneita miesopettajia.

Sitten minut riisuttiin sotavankina komppanian päällikölle, virnuilevalle laumalle eteläamerikkalaisella poliisiasemalla, orjana huutokaupassa, veljessarjan leluksi Impivaarassa. Kuvat ja tilanteet seurasivat toisiaan, mutta pohjimmiltaan skenaario oli aina sama jättäen minut suojattomaksi saman miehen ja rivosti hirnuvan yleisön eteen. Myös tunteeni toistuivat samoina. Häpeä ja nolostus polttivat poskiani yhä uudelleen. Ja kaiken pohjalla kasvoi koko ajan myös kiihtymykseni: olin todellakin menettänyt kaiken kontrollin. Olin täysin suojaton ja kokonaan tämän miehen armoilla. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Jälleen kerran kädet repivät rievut päältäni. Seisoin nyt kylmällä kivilattialla jonkinlaisessa linnan tapaisessa. Mies istui tuolilla puisen pöydän päässä ja nauroi minulle silmillään kertoen, että me kaksi jaoimme keskenämme salaisuuden, josta ympärillämme seisovilla kivikasvoisilla papeilla ei ollut aavistustakaan. Ymmärsin pian, että alastomasta ruumiistani etsittiin noidan merkkiä. Nämä miehet eivät mutisseet rivouksia, mutta tapa, jolla he sivelivät ja kopeloivat minua, oli selvän himokas. Kaivattua todistuskappaletta ei tuntunut löytyvän. Mies murahti lakeijoilleen jotain espanjaksi, ja kaksi hahmoa tarttui minuun. Kiemurtelin voimattomana heidän otteessaan. Protestini kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Papit nostivat minut pöydälle miehen eteen ja kampesivat reiteni erilleen. Jonkun sormet liukuivat alas vatsaani hävylle ja raottivat ulommaisia häpyhuuliani paljastaen armotta kaikkein pyhimpäni koko seurueen silmille.

Ja jälleen sama toistui lukemattomina uusintoina. Innokkaat teinpojat räpelsivät pilluni auki niin omaksi kuin jengijohtajansa iloksi. Hienoihin pukuihin puetut hoviherrat hinkkasivat kaikkein herkimpiä paikkojani avaten minut kuninkaansa edessä. Kymmenet kädet kopeloivat rintojani, ja jossain vaiheessa tajusin kasvoillani lepäävät elimet peniksiksi. Täysin avuttomana näin ja tunsin, kuinka mies upotti päänsä haaroihini. Kieli lerputti klitoristani ja upposi välillä sisään vaginaani. Ympärilläni örisivät luolamiehet ja nauraa räkättivät rastalettiset nuorukaiset. Minä aloin tahtomattanikin nousta kohti orgasmia. Nahkatakkiset prätkäjengiläiset, englantilaisen sarjafilmin peruukkipäiset asianajajat, ja karkeakätiset venäläiset talonpojat leipoivat rintojani, tökkivät elimiään hiuksiini ja suutani vasten ja kannustivat pilluani imevää miestä rivoin huudoin.

Totaalinen häpäisemiseni oli jo vähintäänkin tarpeeksi noloa jo sinällään. Kun miehet vielä tervehtivät jokaista tahatonta kiihottumiseni merkkiä naurulla ja rivouksilla, minä taistelin sitkeästi orgasmia vastaan. Se oli kuitenkin turhaa. Juuri täydellinen avuttomuuteni yhdistettynä miehen taitavaan kieleen poisti esteen toisensa jälkeen. Pato mielessäni murtui, ja orgasmi toisensa perään velloi ylitseni. Minä tulin, tulin ja tulin. Mies nuoli minua kuin kissa kermaa, lerputti herkkää klitoristani kuin kone nostaen minut huipulle yhä uudelleen. Lopulta melkein nyyhkytin, ja vaikka kaikki siihenastiset protestini olivat hukkuneet yleiseen sorinaan, niin tämä anelu kantoikin nyt yllättävän selvänä: – Anna… Anna minulle…

– Anna mitä?

Olimme jälleen rannalla. Alkuasukkaat seisoivat piirissä meidän ympärillämme. Rusikoitu klitorikseni sykki jalkojeni välissä. Helliksi leivotuissa rinnoissani paisuneet nännit nököttivät kohti taivaita kuin pienet sormet. Minä takeltelin: – Anna… Anna minulle… Ole kiltti ja nai minua!

Miehen kaikkitietävät silmät nauroivat tyytyväisinä. Hän nousi päälleni ja rintojeni välistä alas katsellen minä seurasin kiihottuneena, kuinka lannevaatteen kätköistä paljastunut komea kanki upposi hitaasti kiimamehuista kiiltelevään pilluuni. Se oli valtava! Ellen olisi ollut niin monen orgasmin voitelema, se elin olisi tuskin mahtunut sisääni halkaisematta minua kahtia. Nytkin polveni ja reiteni vapisivat holtittomasti. Vaikersin ääneen kalun upotessa sisääni sentti sentiltä. Tuskan ja nautinnon raja oli hämärtynyt mielessäni lopullisesti, enkä tiennyt, kummasta vaikersin.

Tuskin oli mies upottanut elimensä minuun, kun jo räjähdin orgasmiin — ja sitten uuteen ja taas uuteen. Mies nai minua aurinkoisella rannalla tasaisessa rytmissä, ja minä laukesin laukeamastani päästyäni. Jossain kaukana hämärtyneen näkökenttäni rajoilla alkuasukkaat hymisivät ikiaikaista laulua, jonka rytmi kulki samoissa tahdeissa kuin meidän naintimme. Minä uikutin, vaikersin ja huusin. Lopulta mieskin sekosi tahdissa, ja hänen kalunsa takoi koko ajan kiihkeämmin sisälläni. Hädin tuskin enää tajuissani tunsin sen räjähtävän syvällä pillussani. Kuuma, kermainen lasti laukesi sisääni ja lennätti minut läpi avaruuden.

Hätkähdin tolkkuihini tuolissani. Olin yhä kuulevinani miehen äänen kaiun korvissani: – Tavataan taas pian. Ensi kerraksi keksi jotain yhtä hyvää, mutta uutta ja erilaista.

Lopulta ääni katosi ja yhtyi ilmastointilaitteen hurinaan.

Konttori oli yhä tyhjä ja hämärä. Tietokoneen kuvaruutu välkkyi edessäni. Kostutin hämilläni huuliani. Olin täysissä pukeissa, mutta kengät olivat tuolin alla ja hiukseni olivat auenneet. Yritin kerätä holtittomasti harhailevat ajatukseni kokoon. Olinko nukkunut? Nähnyt unta? Jos olin, niin se olikin ollut melkoinen uni! Koko ruumiini tuntui aralta. Jalkoväliäni kuumotti ja nännit tököttivät yhä hellinä pystyssä paidan sisällä.

Työnteosta ei ainakaan tulisi enää sille illalle mitään, sen tajusin. Pinosin pöydälle levinneet paperini siisteihin nippuihin ja sammutin tietsikan. Pujotin kengät jalkaani ja vedin hiukset ponnarille. Kun nousin, jalkani melkein pettivät, ja minun piti seistä hetki paikallani. Irvistin itselleni. Se siitä tulee, kun viettää illan eroottisten unien parissa epäergonomisessa työtuolissa istuen! Horjuin ottamaan takkini naulasta ja käsilaukkuni hyllyltä. Silloin näin sen.

Mustan nahkasalkun päällä makasi kiinanruusun oksa. Valtavat kullankeltaiset kukat hehkuivat jopa toimiston hämärässä valossa. Minulla oli tunne, että tasapainoilin juuri ja juuri järjen ja hulluuden rajoilla. Kukan vieressä oli lappu. Pystyllä, hiukan vanhahtavalla kirjasinlajilla siihen oli tekstattu muutama kirjain, tietty Internetosoite.

Minun elämäni oli muuttunut ikiajoiksi.