Etusivu / Gay / Keskitalven juhla
Hän ei ollut ennen nähnyt Joutsin miehistä elintä yhtä kovana, vain tuntenut, ja se sai hänet voihkimaan yhä kovempaa.

Keskitalven juhla

Keskitalven juhla :

Vimme / Joutsi

Lunta oli satanut koko yön, ja suuria lumihiutaleita leijui edelleen aamun pimeydessä. Hanki ulottui jo polviin asti, mutta rengit olivat jo aamuvarhain tehneet kiemurtelevia polkuja lumeen ja sytyttäneet jätkänkynttilöitä lumipolun varrelle, jotta päivän työt voisi aloittaa. Suuri Tuulijärven talo ei voinut hiljentyä, vaikka luonto näytti voimiaan lumimyrskyllään. Vimme nappasi jälleen uuden kauralyhteen aitasta ja kiiruhti kohti umpipihan ulkopuolella olevaa suurta koivua, hengitys höyryten kovassa pakkasessa.

”Kohta on linnut pulskempia kuin isäntäväki”, keittäjä tuhahti tuoreet kananmunat vasussaan, mutta nuori mies ei kuunnellut häntä. Oli tärkeää ruokkia pikkulintuja talvella, vaikka osa kylän väestä oli sitä mieltä, että se oli taikuutta, josta pitäisi jo luopua uuden uskonnon myötä. Mutta Vimme ei halunnut luopua, vaikka tuleva sato ei pikkulintujen ruokkimisesta riippunutkaan. Linnut eivät jättäisi satoa rauhaan, vaikka saisivatkin talvella lyhteestä kauraa tai ohraa nokkiakseen. Osa linnuista lähti talveksi jonnekin muualle, eikä Vimme halunnut, että Pohjolaan jääneet linnut kuolisivat pakkaseen ja lumeen.

Mutta linnut ja sato eivät olleet ainoa syy, miksi Vimme kiiruhti umpipihan ulkopuolelle. Kaksi päivää sitten oli tullut sana, että Turun linnassa koulutuksessa olevat nuoret talon sotilaat olivat tulossa takaisin kotiin keskitalven juhlaa viettämään. Ja se sai Vimmen vatsan kiertämään, kädet hikoamaan, yöt levottomiksi. Kuunnellen koko ajan, josko kavioiden kopse kuuluisi.

Vimme otti rukkaset kädestään ja alkoi haparoivin käsin kiinnittää lyhdettä koivun oksaan. Mäen rinteeltä avautui komea maisema jäätyneelle Tuulijärvelle, jonka taivaanrannassa näkyi jo aamun ensi kajo. Kalastajat naureskelivat keskenään, keräilivät välineitään ja kalojaan, joita he olivat pyytäneet järven jäähän hakatuista aukoista. Keittäjä ostaisi varmasti kaikki kalat, mitä kalastajat olivat pyytäneet, olihan kalat suolattava keskitalven juhlaa varten koko talon väelle. Hän toivoi, että juhlapöydässä istuisivat myös nuoret sotilaat, ettei lumimyrsky hidastaisi heidän matkaansa, että hän saisi jälleen nähdä Joutsin…

Syvissä mietteissään, hän ei kuullut lähestyvää ratsua. Ei kuullut ratsulta laskeutuvaa miestä, ei lumessa kahlaavia askeleita, eikä miekan kalinaa.

”Etkö tervehdi minua, Vimme”, kuului hänen takaansa tuttu ääni, naurahtaen hieman.

Vimme kääntyi, mutta liian nopeasti. Mäen rinne oli jäinen ja hän kapsahti lumihankeen, tuntien rinnassaan kovaa jyskytystä.

Voimakkaat kädet tarttuivat häneen, nostaen ylös kylmästä hangesta.

”Sinusta ei olisi mitään hyötyä taistelussa. Tai ehkä sinua olisi vaikea saada hengiltä, kun et pysy pystyssä.” Samat voimakkaat kädet kopistelivat lunta hänen vaatteistaan, välillä tutut taivaansiniset silmät katsoivat häntä ilkamoiden.

Joutsi.

”Sinä tulit. Sinä ehdit keskitalven juhlaan”, Vimme henkäisi, eikä enää edes tuntenut kylmää lunta, joka tipahteli hänen hiuksistaan ulkonutun kaula-aukosta sisään.

Joutsi ojensi kätensä, ja Vimme tunsi ihollaan viileän nahkahanskan, joka puhdisti hänen kaulaltaan loputkin lumet pois, siirtyen hänen poskelleen.

”Tietysti tulin. Muut jäivät vielä matkalle, mutta minä pysähdyin vain yhden kerran matkalla Tuulijärvelle”, Joutsi sanoi, peukalo liikkuen hiljaa Vimmen poskella. ”Halusin tulla kotiin ja halusin nähdä sinut, Vimme.”

Vimme nielaisi. Hän ei ollut odottanut… Mutta hän oli kyllä toivonut, että Joutsi ei olisi unohtanut heidän viimeistä yhteistä iltaansa keskikesällä ennen lähtöään Turun linnaan. Joutsi astui vieläkin lähemmäs ja kumartui häntä kohti. Vimme tunsi sydämensä pakahtuvan onnesta. Oli kulunut liian kauan siitä, kun hän oli saanut viimeksi tuntea Joutsin huulet omillaan.

”Terve, Tuulijärven nuori isäntä”, kuului kalastajan huuto. ”Sää olet siis palannu isosta kaupungista takaisin perintömailles.” Joutsi astui hätäisesti askeleen taaksepäin ja tervehti tuttua kalastajaa. Vimme kääntyi takaisin korjaamaan lyhteen asentoa koivussa ja kirosi mielessään kalastajaa.

”Vain keskitalven juhlaa varten. Minun pitää palata Turkuun ennen kuin vuosi vaihtuu”, Joutsi sanoi, korjaten miekkavyönsä asentoa lanteillaan.

Ennen vuoden vaihtumista, Vimme ajatteli, huokaisten hiljaa. Vain seitsemän päivää. Vimme pureskeli alahuultaan ja katseli nuoren isännän ja kalastajan menoa kohti umpipihaa, kuunnellen etäisesti kalastajan kertomuksia Ahdin anneista. Hän loi viimeisen katseen lyhteeseen, päätti, että se oli hyvin kiinnitetty pikkulintuja varten ja lähti tarpomaan edessään kulkevien miesten perässä.

Parvi talitinttejä lennähti lumiseen koivuun nokkimaan vastatuotua lyhdettä.

*****

Tuulijärven isäntä Urban, leskimies jo kohta kahdelta vuosikymmeneltä, valvoi itse henkilökohtaisesti keskitalven saunan lämmittämistä. Yleensä rengit sytyttivät saunan tulet ja lämmittivät veden, mutta keskitalven sauna oli aivan erityinen ja siksi isäntä itse valvoi renkien työtä, jotta sauna lämmitettiin huolella. Saunan lämmitys piti aloittaa jo ennen keskitalven juhlaa, jo edellisenä yönä, jotta sauna olisi varmasti lämmin lyhyen valoisan ajan. Koko umpipihan väki, rengistä itse isäntään kävivät keskitalven saunassa. Ensin naimattomat nuoret naiset, sitten naimisissa olevat vaimot lasten kanssa sekä leskivaimot, sitten naimattomat nuoret miehet ja naimisissa olevat miehet sekä leskimiehet. Lopuksi sauna lämmitettiin vielä yhden kerran niille kulkijoille, joita ei ihmissilmin voinut enää havaita. Niille, jotka joskus kulkivat joukossamme, mutta olivat ikuisesti poissa.

Vimme riisui vaatteitaan saunan tuvassa. Hän tuoksui yrteille ja rohdoksille, joiden kanssa hän työskenteli kisällinä parantaja Kaiuksen kanssa. Ja tuoksu vain voimistuisi, sillä hän oli keskikesällä kerännyt karjapihalta vanhan navetan nurkalta runsaasti rohtosuopaa ja kuivattanut sen. Yhdessä veden kanssa yrtti vaahtosi, ja jopa umpipihan miehet halusivat pestä itsensä sillä keskitalven juhlan kunniaksi. Suopayrtti tuoksui hieman samalta kuin isännän ostama kaukomaan myrttimauste, jota keittäjä sai käyttää vain keskitalven nisun leipomiseen.

Vimme kipusi saunan lauteilla. Vaikka sauna oli jo lähes täynnä nuoria miehiä, jotka yleensä riehakoivat ja pitivät ääntä, niin nyt saunassa oli hipihiljaista. Sauna oli pyhä paikka, mutta erityisesti keskitalven saunassa piti olla hiljaa, että seuraavana kesänä itikat eivät hätyyttelisi. Vimme ei tätä uskonut, sillä sateisina kesinä oli paljon itikoita, kun taas kuivana kesänä itikoita ei juurikaan ollut. Parantaja Kaius oli vahvistanut hänen havaintonsa: itikat tarvitsivat jollain tapaa sadetta elääkseen.

Saunan ovi kävi taas, ja Joutsi astui sisään. Muutama sotilasnuorukainen, jotka olivat jo palanneet Turun linnasta, tekivät hänelle tilaa vierellään, mutta nuori isäntä suuntasi Vimmen viereen ylälauteelle. Ja miksei olisi mennyt? Kaikki tiesivät, että Joutsi ja Vimme olivat kasvaneet nuoriksi miehiksi samassa umpipihassa, yhdessä leikkien ja kisaillen, eivätkä he olleet nähneet toisiaan sitten viime kesän.

Vimme vilkaisi Joutsia vain hetken ajan, mutta se riitti. Raskaat kuukaudet Turun linnassa olivat muovanneet Joutsin vartalosta entistä lihaksikkaamman. Käsien ja jalkojen lihakset erottuivat selvästi, kun taas vyötärö ja lanteet näyttivät entistä hoikemmilta. Ja jalkovälissä, vaalean tuuhean karvan alapuolella, heilui miehuus, jota Vimme oli koskettanut vain housujen päältä.

Joutsi istahti lauteelle ja taivutti päätään vasten saunan tummia ikihirsiä, painaen samalla vahvan reitensä vasten Vimmen reittä. Vimme nielaisi ja käänsi hieman päätään katsoakseen saunan pimeydessä tarkemmin Joutsin vartaloa. Kauempaa sitä ei huomannut, mutta lähempää katsottuna Joutsi on vaalean karvan peitossa; karheaa jouhta reisillä, säärillä, käsivarsilla, rinnalla, nyt myös hieman leukaperillä, sillä Joutsi ei ollut antanut ajella partaansa ollessaan Tuulijärvellä. Kämmenet miekan käsittelystä kovettuneet; vartalolla arpia, joita Vimme ei ollut nähnyt aiemmin. Vimme käänsi päätään vielä enemmän sivulle ja vilkaisi Joutsia, jolta ei selvästikään ollut jäänyt huomaamatta Vimmen ihailevat katseet. Joutsin huulilla karehti hymy ja silmissä näkyi nälkä.

”Hankeen”, Joutsi sanoi käheän matalalla äänellään. Vaikka hän oli Turun linnassa yhdenvertainen muiden nuorten sotilaiden kanssa, niin täällä hän oli perijä, Tuulijärven tuleva isäntä. Ja hänen sanansa oli laki. Nuoret miehet kirmasivat kierimään hankeen, viskoen lunta toistensa päälle. Vimme oli aikeissa hypätä hankeen myös, mutta vahva kämmen kiertyi hänen ranteensa ympärille, vetäisi hänet takaisin saunan tupaan ja painoi vasten tuvan ovea.

”Vimme… et tiedä, miten olen kaivannut sinua”, Joutsi henkäisi ja painoi huulensa kevyesti Vimmen huulille, kovettuneet kämmenet liikkuen hellästi pitkin kylkiä. Vimme kietoi kätensä leveille, tutuille hartioille ja vastasi suudelmaan, vartalo polttaen, eikä sillä ollut mitään tekemistä saunan kuumuuden kanssa.

”Tiedän, koska sinä lähdit ja minä jäin tänne.” Vimme vastasi kuumeisena suudelmaan ja Tuulijärven nuori isäntä painoi vartalonsa kiinni nuoren kisällin vartaloon.

Joutsi ei ollut koskaan ennen osoittanut himoaan tällä tavalla. Hän nosti Vimmen toisen jalan vyötärölleen, sitten toisen ja piti häntä vaivattomasti vasten ovea, samalla työntäen kielen Vimmen suuhun, hieroen kovaa miehuuttaan vasten Vimmen yhtä lailla kovaa miehuutta.

Mutta muut nuoret miehet iskivät jo nyrkkiään tuvan oveen päästäkseen takaisin saunan lämpöön. Vimme yritti irrottautua Joutsin otteesta ja peittää itsensä jotenkin ennen kuin miehet tulisivat sisään.

Mutta Joutsi ei vielä päästänyt irti.

”Tule vuoteeseeni tänä iltana, juhla-aterian jälkeen”, Joutsi kuiskasi korvaan, ja väristys kulki pitkin Vimmen vartaloa. ”Lupaa, että tulet.”

Vimme katsoi komeisiin kasvoihin, jotka hehkuivat saunan ja himon kuumuudesta; tunsi miekan kovettamat kädet pakaroillaan ja kovan kalun vatsallaan. Jalkojen välissä kuumotti ja tuntui raskaalta; hänen pitäisi laskea siemenensä koivikkometsän pimennossa, katseilta suojassa.

”En pääse vuoteeseesi, jos joudun hoitamaan Kaiuksen kanssa paleltuneita sotilaita koko keskitalven juhlan”, Vimme kohotti kulmaansa ja Joutsi laski hänet alas, remahtaen nauruun. Joutsi ojensi hänelle pellavaisen liinan, jolla hän peitti itsensä ja teki itse samoin, avaten saunan tuvan oven. Miehet kiiruhtivat takaisin löylyn lämpöön, ja samalla Vimme tunsi jälleen vahvan otteen vartalollaan, tunsi lentävänsä silmänräpäyksen ajan ja tömähti mahalleen pehmeään, kylmään hankeen. Hetkeä myöhemmin Joutsi tömähti hänen vierelleen, nauraen ja pudistaen lunta vaaleista hiuksistaan. Ja he kierivät lumessa kuin poikasina olivat kierineet, lumisen maan kimmeltäessä.

Lumi viilensi vain ihon pinnan ja salpasi hengen, mutta ei tehnyt mitään sisällä polttavalle halulle.

****

Vimme kasasi lautaselleen paistettua possua, suolakalaa, lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikkoa sekä kulholleen pitkään hautunutta ohrapuuroa. Pöydässä kiertävästä suuresta kannusta hän kaatoi omaan kolpakkoonsa keittäjän panemaa olutta, jota oli lämmitetty ja maustettu hunajalla. Samalla hän vilkaisi salin toisessa päässä olevaa pöytää, jonne oli kokoontunut Tuulijärven isäntäväki, myös Joutsi, syventyneenä keskusteluun isänsä kanssa, joka joi kunnon isännän tavoin jälleen uuden viinaryypyn taatakseen viljavat pellot seuraavaksi syksyksi. Koko Tuulijärven väki oli keskitalven juhla-aterialla, mutta jokainen istui omalle arvolleen sopivalla paikalla. Isäntäväki salin pääpöydässä, rengit ja piiat salin toisessa päässä alemmissa pöydissä. Vimme istui toiseksi alimmassa pöydässä muiden kisällien kanssa, mutta jos hän joskus pääsisi parantajaksi, hän istuisi toiseksi ylimmässä pöydässä, heti isäntäväen jälkeen.

Mutta ottaisiko Urban hänet parantajaksi taloonsa? Ei varmasti, jos tietäisi poikansa himosta häneen… Ja miksi Joutsi oli nyt niin halukas? Suvena hän oli ollut epäröivempi heidän haparoidessaan toisiaan vilja-aitan hämärässä. Vimme pyöritti ohrapuuroa puulusikallaan ja tunsi epämiellyttävän tunteen mahan pohjassaan. Ei ollut mitenkään epätavallista, että nuoret miehet tulivat linnan sotilaskoulutuksesta takaisin entistä kokeneempina. Ehkä myös Joutsi oli tullut..? Eiväthän he olleet luvanneet toisilleen mitään, ja miten kaksi miestä voisikaan lupautua toisilleen? Eivät mitenkään… eikä hän ollut jäänyt osattomaksi niistä juoruista, jotka kulkivat Tuulijärvellä. Urban etsi pojalleen vaimoa, hyvää naimakauppaa, jolla hän saisi vahvistettua Tuulijärven asemaa edelleen. Eikä Vimme siitä ollut yllättynyt. Joutsin äiti oli kuollut synnytyksessä, ja vastoin viisaampien ohjeita, Urban ei ollut avioitunut uudelleen, eikä näin ollen ollut saanut lisää perillisiä, ei ainakaan lain silmissä. Mutta Urban varmasti naittaisi poikansa ja haluaisi Joutsin siittävän perillisiä Tuulijärvelle.

Ajatus sai puulusikan tärisemään hänen kädessään ja putoamaan salin olkien peittämälle lattialle.

”Kah, parantajan kisälli on jo niin päissään, että ei edes lusikka pysy kädessä”, muut kisällit nauroivat.

”Äh, olkaa vaiti”, Vimme mutisi ja vilkaisi jälleen isäntäväen pöytää. Joutsi tuijotti häntä pieni hymynkare huulillaan ja joi kulauksen olutkolpakostaan. Ja antoi pienen merkin, joka saattoi merkitä vain yhtä asiaa.

*****

Vimme hiipi hiljaa kuin tonttu kohti Joutsin huoneita talon toiseen päätyyn. Juhlasalista kuului edelleen naurua, laulua ja humaltuneiden sammaltavaa puhetta, soittaja oli aloittanut luutun soiton.

Vimme ehti koputtaa ovelle vain kerran, kunnes se avattiin, voimakas käsivarsi livahti oven suusta ja vetäisi hänet sisään.

”Vihdoinkin”, Joutsi vaikersi hänen niskaansa vasten, painaen hänet vasten ovea. Joutsi tuoksui hieman hunajaoluelle, mutta erityisesti nahalle, hevosille, savulle. Vimme veti tuoksua syvään henkeensä, jotta hän ei unohtaisi sitä, kun eron aika koittaisi taas.

Joutsi tarttui Vimmen ranteeseen. Vimme nielaisi ja antoi vetää itsensä kohti vuodetta, koukistaen polvensa pehmeälle patjalle. Joutsi siirtyi myös vuoteen äärelle ja tönäisi nuoren kisällin kevyesti vuoteelleen selälleen.

”Olen ollut kovana koko illan. Vain sinun takiasi”, Joutsi murahti, availlen Vimmen housuja, ja Vimme nosti halukkaasti lanteitaan, jotta hän saisi vedettyä housut pois. Vimmen kalu oli jäykkä, punainen ja se selvästi kiehtoi Joutsia. Hän kuljetti sormenpäitään sitä pitkin, sormet välillä käyden lähes mustassa karvassa kalun juurella. Kämmen kietoutui miehuuden ympärille, liikkuen ylös ja alas. Joutsi kosketti häntä, kuten hän kosketti itseään, mutta Joutsin kovettunut kämme tuntui vain paljon paremmalta kuin hänen oma, pehmeämpi, kovaan työhön tottumaton kätensä. Vimme voihki, nostaen lanteitaan Joutsin otteessa ja tuijotti häntä, vaikeroiden.

”Haluan sinua… En ollut varma, halusitko sinä yhä…”

”Shh, vaiti.”

Hymy viipyili Vimme huulilla. Nuori isäntä oli myös jäykkänä. Hän oli hajareisin Vimmen reisien päällä, yönuttu nousseena vyötärölle ja jalkoväli paljaana. Vimme ei voi olla tuijottamatta, miten Joutsin miehuus heilui hienoisesti ylös alas heidän liikkuessaan. Hän ei ollut ennen nähnyt Joutsin miehistä elintä kovana, vain tuntenut, ja se sai hänet voihkimaan yhä kovempaa, nostelemaan lanteitaan.

Joutsi alkoi hyväillä häntä yhä nopeammin, puristaen, liukuen kärjestä takaisin alas, huohottaen lähes yhtä kovaa kuin Vimme. Ja sillä hetkellä Vimme koveni entisestään, kiemurteli nautinnosta, lähellä huippua. Joutsin täytyi myös olla lähellä, sillä miehuuden kärki kiilteli märkänä. Vimme uikutti joka kerta, kun Joutsin käsi puristi hänen kärkeään. Ja Joutsi puristi yhä kovempaa, liikkui nopeampaan, kunnes Vimmen kalu jäykistyi täysin jäykäksi, selkä nousi kaarelle – ja hänen siemenensä lensi valkoisina roiskeina omalle navalleen ja Joutsin sormille. Joutsi näytti voitonriemuiselta, aivan samalta kuin poikasena voittaessaan Vimmen missä tahansa ruumiillisessa koitoksessa. Mutta hänkään ei voi enää himolleen mitään. Vimme oli raukea, tyydytetty, kun Joutsi tarttui omaan kaluunsa, liikutti kättään nopeasti ja parin vedon jälkeen saavutti oman huippunsa, laskien lämpimän siemenensä Vimmen vatsalle ja rinnalle.

Joutsi kierähti hänen päältään, veti yönuttunsa pois, puhdisti kätensä ja heitti nutun Vimmen naamalle, nauraen raukeasti.

”Kiitos, senkin ruoja.” Vimme pyyhki omaa vatsansa ja rintansa yönutulla.

”Vimme, Vimme… onko tuo nyt mikään tapa kiittää, kun annoin sinulle juuri suurta nautintoa?” Joutsi rapsutteli samalla rintansa karvoja ja näytti hyvin tyytyväiseltä itseensä.

Vimme jäi pohtimaan, harmitellen. Hän ei ollut oikeastaan tehnyt mitään, vaan Joutsi oli tyydyttänyt sekä hänet että itsensä.

”En ole koskaan… tuolla tavalla. En ole mennyt ennen noin pitkälle… vain se, mitä teimme viime suvena”, Vimme takelteli epävarmasti.

Joutsi käännähti kyljelleen häntä päin.

”Niinkö?”

”Niin… sinä…” Vimmen katse harhaili kattoon. ”Tarkoitan vain, etten tiedä, mitä teen. Voit opettaa tai sanoa, jos teen jotain väärin.”

Joutsin käsi harhaili pitkin Vimmen rintaa, lohduttavasti.

”Ei hätää, Vimme,” Joutsi kumartui suutelemaan häntä. ”En minäkään ole, joten en minäkään tiedä.”

Vimme katsoi suoraan Joutsin silmiin ja ihmetteli. ”Eikö muka Turun linnassa..? Sehän on valtava paikka! Varmasti siellä olisi sellaisia…”

”En tiedä”, Joutsi huokaisi ja kääntyi jälleen selälleen. ”Monet käyvät porttojen luona, mutta minä en halua astua naiseen.” Joutsi käänsi päätään ja näytti ilkikuriselta, näyttäen kämmeniään. ”Et kai luullut, että nämä kovettumat ovat tulleet vain miekan käsittelystä?”

”Sinut tuntien ne ovat tulleet nimenomaan jalkovälin miekkasi käsittelystä”, Vimme nauroi, ja sai Joutsin kimppuunsa, hieroen rystysiään pään tummiin suortuviin.

”Odotahan hetki”, Joutsi näytti muistavan jotain, hypäten pois vuoteesta, joka sai Vimmen välittömästi kaipaamaan lämpimän vartalon kosketusta. Joutsi kaivoi jotain satulalaukustaan.

”Tässä”, Joutsi ojensi pienen, paperiin käärityn esineen hänelle.

”Lahja? Miksi?” Lahjat olivat hyvin harvinaisia. Vain erittäin läheiset ihmiset antoivat toisilleen lahjoja, kuten tuore aviomies vaimolleen huomenlahjan.

”Turkuun on tullut Euroopasta tapa, että keskitalven juhlana annetaan lahjoja, joten halusin antaa tämän sinulle.”

Vimme katsoi hämmästyneenä Joutsia. Keskitalven juhla oli itsessään lahja, pimeys alkoi väistyä ja kevät koittaa. Luonto heräisi henkiin, luonnon kiertokulku jatkaisi kulkuaan.

Vimme avasi paperin varovasti, sillä hän halusi säästää arvokkaan paperin myös. Paperin alta paljastui koru, jonka muodon hän tunnisti heti. Sauvan ympärille kietoutunut käärme, arvokkaasta jalometallista taottuna, jota vain parantajat saivat käyttää.

”Joutsi…”

”Sitten, kun olet parantaja, niin kannat tätä korua merkkinä asemastasi…”

Mutta Vimme keskeytti. ”En tiedä, antaako isäsi minun jäädä”.

”… asemastasi Tuulijärven parantajana.” Joutsi korotti ääntään. ”Kun minä olen Tuulijärven isäntä, sinä olet Tuulijärven parantaja.” Vimme ei ollut nähnyt nuorta isäntää koskaan niin vakavana.

”Mikään ei saa viedä sinua pois luotani”, Joutsi henkäisi Vimmen huulille, siirtyi vuoteelle ja painoi vartalonsa nuoren kisällin päälle.

*****

Vimme vei jälleen lyhteen tutulle paikalle, mäen päällä olevalle isolle koivulle. Linnut olivat jo syöneet edellisen lyhteen, jonka hän oli seitsemän yötä sitten vienyt.

Mäen alapuolella oli jäähyväiset. Nuoret sotilaat, Joutsi mukaan lukien hyvästelivät perheensä, lähteäkseen jälleen kohti Turkua ja raskasta sotilaskoulutustaan, ja vain Ukko Ylijumala tiesi, koska he seuraavan kerran palaisivat. Jos koskaan palaisivat, sillä tuulista ei koskaan tiennyt. Joskus ne toivat mukanaan taistelua ja tuskaa.

Ei olisi ollut sopivaa, että nuori kisälli olisi ollut hyvästelemässä lähtijöitä. Mutta hän oli saanut oman, intohimoisen jäähyväisensä nuoren isännän huoneissa viime yönä. Joutsin syleilyssä hän halusi uskoa, että hän vielä näkisi rakkautensa ja tulevan isäntänsä.

Ratsut laukkasivat ratsastajat selässään koivikkometsän ohi, yli virran, lumi pöllyten heidän vanassaan. Aurinko nousi, nyt hieman aiemmin kuin seitsemän yötä sitten, kukistaen talvea yhä enemmän.

Yksi ratsastajista pysähtyi äkkiä, katsoi kohti mäenrinteellä olevaa koivua ja heilautti kättään. Vimme vastasi jäähyväisiin, puristi silmänsä kiinni, jotta kyyneleet eivät virtaisi hänen poskilleen. Ja puristi kädessään parantajan koruaan, sydämessään nuoren isännän lupausta.

FIN

 

Pornonovellin Keskitalven juhla kirjoittanut Nimimerkki: singu

Lue myös

Poika – Gaynovelli

Poika – Gaynovelli : En muista enää miten Jaakko putkahti homorinkiimme. Hän oli varmaan jotain …

Kuumaa homoseksiä Danielin kanssa. Pian näinkin suurimman koskaan näkemäni spermasuihkun nousevan lentoon ja päätyvän Danin anaaliin.

Minä ja Daniel – Suomalainen gaynovelli

Minä ja Daniel : Kesäkuun ensimmäinen lauantai-ilta mökillä. Olimme poikaporukan kanssa juhlistamassa loman alkua sekä …

Yksi kommentti

  1. Jatkoa. Oli erittäin hyvä..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *