Hetrero pulassa

Olen hetero. Tai luulen olevani. Tai luulin. Tai ainakin olin kolmekymmentäkaksi vuotta. Koskaan aikaisemmin ei ole mieleenikään juolahtanut epäillä sitä. Itse asiassa en ole eläissäni uhrannut koko homoudelle montaakaan ajatusta. En ole ollut kiinnostunut siitä. Jos joku oli homo, niin siitä vain. Mitä se minulle kuului?

No, tietysti nuorukaisena saatoimme jätkien kanssa pohtia, mitä ne homot oikein ovat ja puuhaavat. Ehkä vähän naureskeltiin, kun ei muuta osattu, mutta emme me kauaa aikaa sillä päätämme vaivanneet. Tai saatoimme ilkkua jota kuta porukasta homoksi, mutta eihän kukaan ajatellut nimittelyä oikeasti seksuaaliselta kannalta. Se nyt vain oli sana, niin kuin vittu. Ei kai kukaan kiroile vittu, vittu ja näe silmissään samalla naisen sukupuolielintä.

Nyt kun ajattelen paria kavereiden keskistä hulluttelutapaamme, voin kuvitella, että joku ’syväanalyyttinen psykologi’ näkee niissä homoseksuaalisuutta. Saatoimme nimittäin koulussa jumppatunnin jälkeen suihkussa muutaman kaverin kanssa miekkailla kaluillamme. Tulkitsen kuitenkin edelleen sen alastoman ja ilottelevan nuorten miesten äijämeiningin vilpittömäksi kaveruuden vahvistamiseksi – ilman seksuaalisia taka-ajatuksia. Tai kun olemme kaveriporukalla käyneet mökeillä saunomassa, niin usein siinä yhteydessä on tullut painiskeltua. Koska meidän kulttuurissamme heteromiesten on jokseenkin mahdotonta halata ja pussata toisiaan, painiminen on hieno tapa kertoa hyvälle ystävälle, että rakastaa sitä – ja taas ilman homoseksuaalista taka-ajatusta.

Mitä minä tässä sitten jahkaan epäilyistäni seksuaalisen identiteettini suhteen? No kas, jouduin homobaariin. Nimenomaan jouduin. Minut pakotettiin. Lesboystäväni Riitta halusi viettää kolmikymppisiään homobaarissa. Hän on vuosia ollut paras ystäväni, ja meillä on ollut tapana uppoutua ratkomaan toistemme naisongelmia. Lesbon ja heteromiehen ystävyys on parasta, koska toiselta ei odota eroottisella rintamalla mitään. Siinä ystävyydessä olennaisinta on ihmisyys. Joskus olemme kinastelleet korkeintaan siitä, kumman tyttöystävä on parempi sängyssä. Mutta nyt siis – vastoin vakaata heterouttani – minunkin olisi änkeydyttävä juhlimaan homobaariin, auts.

– Mikset järjestä kotibileitä?
– Ei mahdu.
– No entä jossain normaalibaarissa?
– X on normaalibaari. Siellä saa viinaa ja siellä voi tanssia. Sinä olet ainoa heteroystäväni. Sinä olet ainoa poikkeava, mutta sinun takiasi en ryhdy erikoisjärjestelyihin. Älä ole ääliö.

Minä olin. Ajatelkaa: normaalibaari! Kun kuuluu ’valtaväestöön’, oma maailma on luonnollinen, normaali. Asioitten katseleminen toisesta näkökulmasta ei edes juolahda mieleen. En silti antanut helposti periksi. Riitta todisteli, että monet heterot tykkäävät käydä homobaareissa.

– Mitä vittua ne siellä tekevät?
– Ne ovat sivistyneitä ja suvaitsevaisia ihmisiä.
– Jumalauta, minun ei tarvitse todistaa omaa sivistyneisyyttäni ja suvaitsevaisuuttani notkumalla homobaarissa! Seisoa siellä sitten niska jäykkänä ja typerä hymy naamalla ja pelätä – tai toivoa! – että joku ranteita paukuttava ja kimittävä poju tulee taputtelemaan persettä! On siinäkin suvaitsevaisuutta!
– Hahahaa! Juha, sinun on pakko tulla. Minä haluaisin nähdä tuon tilanteen! Sinä varmaan lentäisit kattoon.
– Se jätkä lentäisi!
– Hah! Juha, sinä et ole pätkääkään väkivaltainen, vaikka kuinka yrität esittää kovaa jätkää. Mutta miten on mahdollista, että sinun käsityksesi homomiehistä on noin stereotyyppinen, vaikka tajuat lesboja niin hyvin?
– Te olette naisia. Minä ymmärrän naisia.
– Etkä ymmärrä. Sinä panet niitä.

Tuo piikki kieltämättä osui. Minulla on ollut lukemattomia naissuhteita, mutta heti jos nainen vihjaiseekin suhteen vakinaistamiseen, panen välit poikki. Kammoan sitoutumista. Olen selitellyt, että rakastan liiaksi viettelemistä ja naimista, että voisin tyytyä seksiin vuosikausiksi yhden ja saman naisen kanssa. Mutta palatakseni tuohon homostereotypiaani. Totta. Sikäli mikäli olin homoja ajatellut, olin kuvitellut heidät kaikki naismaisiksi ja kaikkia miesten juttuja – urheilu, koneet, metsästys ja kalastus – kammoaviksi. Riitta piti palopuheen:

– Ensinnäkin, et itsekään ole innostunut useimmista noista miesten jutuista. Eivätkä ole muutkaan heterokaverisi.
– Hei, me urheillaan!
– Käytte juoruilemassa punttisalilla ja sähläätte muka salibandyä! Ja tiedoksesi, huippu-urheilijoissakin on homoja. Toiseksi, useimpia homomiehiä et homoiksi tunnistaisi, vaikka he kulkisivat ohitsesi kyltti kourassa. Heille miehenä oleminen ei ole mikään ongelma. He ovat ihan yhtä miehekkäitä kuin sinä.
– Mutta hehän haluavat toisia miehiä!
– Sitä homous on! Mies haluaa miestä. Tai nainen naista.
– Se on luonnotonta.
– Eikä ole! Muillakin eläimillä esiintyy homoutta. Se on evoluution ratkaisu johonkin, jota emme vielä tiedä.
– On vai? Ei sentään… Ai. No et kai kuitenkaan väitä, ettei naismaisia homoja olekaan. Niitä minä pelkään.
– En väitä. Mutta minä tiedän myös, että on naismaisia heteromiehiä.
– Hei, Repe on hyvä tyyppi. Et rupea pilkkaamaan! Ja sen vaimo rakastaa sitä.
– Huomaatko?

Huomasin. Sallin heteromiehille paljon monimuotoisemman miehuuden kuin homoille. Mielikuvat remonttiin, komensin itseäni. Suostuin lähtemään synttäreille sinne homobaariin. Mutta en suinkaan levollisin mielin. Vielä edellisenä iltana hermoilin Riitalle, miten minun tulee käyttäytyä siellä.

– Olet vain silleen luontevasti oma itsesi.
– Luontevasti! Baari on täynnä homoja ja lesboja ja minun pitäisi olla luonteva oma itseni! Ymmärrä nyt, olen homofoobikko! Enhän minä tiedä, minne minä voisin edes katsoa!
– Tuo on totta. Jos katsot lesboja, ne ajattelevat, mikä vitun hetero tuossa yrittää iskeä lesboja. Jos katsot noilla kauniilla silmilläsi homoja, niiltä menee jalat alta, kun ne luulevat, että tuo komea miehekäs jätkä on ihastunut heihin. On kai parasta, että keskityt tuijottamaan vain omaan napaasi.
– Et ota minua vakavasti.
– En otakaan. Anna tilanteen viedä!
– Uh! Entä jos joku mies tosiaan tulee lääppimään?
– Hitto, käytä järkeäsi! Työnnät tietenkin kauemmaksi ja sanot, ettei kiinnosta. Miten naiset toimivat, kun he torjuvat sinut?
– Oh… silloin harvoin kun…
– Niin?
– Sanovat, ettei kiinnosta, käskevät häipymään ja kääntävät selkänsä.
– Kerrankin voit oppia jotakin naisilta.

Niin kai sitten. Lisäksi Riitta neuvoi, etten pukeutuisi nahkahousuihini enkä muutenkaan kireisiin vaatteisiin, jotka paljastaisivat muotoni. Ryhtiänikin olisi kuulemma ollut hyvä muuttaa, etten koko ajan näyttäisi mieheltä, joka on niin hemmetin tyytyväinen itseensä. Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvän ystävän on oltava suorapuheinen, vaikka on Riitta silloin tällöin löytänyt minusta muutaman hyvänkin puolen. Mutta sen vain sanon, että jos pelkää olla seksiobjekti, elämä on hankalaa.

No, sitten homobaariin x. Turhamaisuuttani nieleskellen tyydyin lököttäviin reisitaskuhousuihin ja väljään huppariin. Parhaat bootsini sentään vedin jalkaan. Peilin edessä yritin harjoitella ryhdin romauttamista, mutta hitto vie, ei näin isoa miestä saa maton alle lakaistua.

Riitalle vein lahjaksi kirjan, josta olimme usein puhuneet. Kun halasimme baarin eteisessä, kuiskasin, saisinko kuitenkin istua hänen vieressään. Hän lupasi, muttei missään tapauksessa aikonut pitää minua kädestä koko iltaa.
Tunsin aika monta paikalla olevista lesboista, joista monet kävivät rutistamassa minua. Liekö yrittäneet rohkaista minua kohtaamaan tyynesti kuolemantuomioni. Sillä vaikka olinkin ajatuksen tasolla joutunut listimään koko joukon ennakkoluulojani, pelkäsin aivan pirusti.

Synttäreille oli varattu salin perältä joukko pöytiä. Tunnelma ei tietenkään heti alkuun lähtenyt lentoon. Minäkin pyörittelin oluttani vaivautuneena. Mutta jo ehkä viidentoista minuutin kuluttua ällikkä kumautti minua päähän. Näin, kuinka kapakkaan astui Janne! Minun sali- ja pelikaverini, okei myös oluttuoppiystäväni. Hän on poliisi, eronnut mies. Samassa hän huomasi minut. Tuskin mahdollista, mutta hän saattoi olla hiukkasen ällistyneempi kuin minä. Tuijotimme salin poikki toisiamme kitalakiamme tuulettaen. Hän kalpeni ja sitten punastui. Ymmärsin, että tilanne vaatii toimenpiteitä. En kuitenkaan syöksynyt pöydän alle, vaan menin reippaasti Jannen luo. Läjäytin häntä rehvakkaasti olkavarteen.

– Mitä jätkä!
– Mi-hitäs tässä, hän nikotteli. – Mitä vittua sinä täällä teet?
– Olen juhlimassa Riitan synttäreitä. Entäs itse?
– Niin tuota… Täytyy välillä hakea kokemuksia tällaisista extreme-paikoista. Heheh, Janne yritti peitellä nolostumistaan. Tunsin yhtäkkiä suurta myötätuntoa. Jäädä nyt aivan varoittamatta kiinni homoudesta hyvän kaverin edessä. Taisinpa ruveta häpeämään omaa heterouttani. Kaappasin hänet halaukseen ja kuiskasin:
– Älä esitä minulle, kaveri.
– Heh, okei. Kiitos, hän kuiskasi takaisin.
– Jos ehdit jossain välissä, tule tuonne juttelemaan. Niin ja onnittelemaan Riittaa. Neiti on kolmekymmentä.

Pöydässä Riitta hymyili minulle herttaisesti kuin muinainen Hangon keksi:

– Mitä minä sanoin sinulle? Sinä et tunnista homoa, vaikka käsi kädessä kulkisit sen kanssa.
– Tiesitkö sinä Jannesta?!
– No en. Yllätyin itsekin. Ei olla koskaan satuttu tänne yhtä aikaa.

Pikku hiljaa ilta alkoi vilkastua ja baari täyttyä. Porukkaa ramppasi onnittelemassa Riittaa, ja kun siinä vieressä istuin, jouduin monien homomiestenkin huomion kohteeksi. Noin kolmannen tuopin jälkeen lakkasin saamasta paskahalvauksia joka kerta, kun joku mies katsoi tai puhutteli minua. Paska jäykkänä istuin kyllä edelleen. Sellaisia eniten pelkäämiäni naismaisia homoja en edes huomannut koko baarissa – tai sitten he ovelina käyttäytyivät ihan tavallisesti.

Janne nojaili koko ajan baaritiskiin. Hänen ympärillään pörräsi jonkin verran porukkaa, mutta kukaan ei jäänyt hänen seuraansa pitkäksi aikaa. Kunnes siihen jumittui yksi komea sälli, jonka kanssa Janne uppoutui keskusteluun, eikä kaiken aikaa järin ystävällissävyiseen rupatteluun. Menin hakemaan tiskiltä juotavaa ja änkeydyin heidän väliinsä ihan rauhanrakentajamielellä:

– Yksi tuoppi, kiitos! No, Janne, miten menee?
– Hei tyyppi, sanoi se vierustoveri ja taputti olkaani. – Tunnetko sinä tämän Jannen?
– Joo, me olemme vanhoja kavereita.
– Niinkö? Kas kun emme ole ennen tavanneet.
– Turpa kiinni, Janne kivahti siihen äkisti.
– Moi. Minä olen Mikko, kaveri ojensi ahtaasti kättä minulle. – Minä olen Jannen entinen poikakaveri.

Gulps. Jannen poikakaveri. Kättelimme siinä ahtaudessa, pyydystin uuden tuopin kouraani ja tein lähtöä. Käännyin Jannen kautta. Katsoin häntä lemmekkäästi silmiin ja hymyilin suloisesti:

– Poikaystävä. Miten kivaa.

Janne hymyili minulle söpösti ja murhasi minut silmillään. Baaritiskin varjossa hänen kouransa ampaisi salamana minun haaroihini ja puristi vehkeitäni kovaa, siis kovaa. Hänen pehmeä äänensä kujersi:

– Entinen.
– Entinen, juu-uh, entinen, harjoittelin ääneni nostamista koloratuurisiin korkeuksiin. Jos hän ei olisi hetimiten hellittänyt, olisin laulanut Yönkuningattaren aarian.
– Nähdään, heitti Mikko vielä perääni.

Kun pääsin takaisin istumaan ja vilkaisin tiskille, molemmat jätkät katsoivat minuun, ja Janne selitti jotakin. Ajattelin, että Janne kertoo väärinkäsityksien välttämiseksi kaiken olennaisen minun naistenmiesmaineestani. Ilmeisesti, koska molemmat nyökyttelivät yhteisymmärryksessä ja hymyilivät minulle. Nostin heille tuoppia.

Sitten uppouduin kahden mukavan kaverin kanssa ratkomaan Lähi-idän ongelmaa. Emme valitettavasti löytäneet ratkaisua viisi – seitsemäntuhatta vuotta vanhaan kriisiin. Keskustelukumppanini osoittautuivat kuitenkin hyvin monipuolisesti tietäviksi ja viisaiksi ihmisiksi. Toinen oli suoranainen sotilaallisten kysymysten asiantuntija. Sain romuttaa taas yhden ennakkoluuloni: homojen aivot sijaitsevat muka jalkojen välissä.

Toisaalta sain sille tuota pikaa vahvistusta. Osa seurueestamme keskusteli kiihkeästi, kuka tunnetuista homonäyttelijöistä oli pantavin. Minunkin kantaani ruvettiin tivaamaan. Hamuilin ilmaa ymmyrkäisillä huulillani. Riitta taputti lohduttavasti reittäni pöydän alla ja ilmoitti muille, etten ymmärrä homoista mitään ja näyttelijöistä vielä vähemmän. Riitan yritys oli tosi ystävän teko, mutta ei valitettavasti tuottanut toivottua tulosta. Miehet ikään ja kokoon katsomatta kääntyivät tuijottamaan minua kirkkain silmin, iloisin hymyin ja ilmoittivat olevansa valmiita opastamaan minua homouden kiehtovaan maailmaan. Minuun iski hirmuinen vessahätä.

Etukäteen olin pelännyt eniten juuri vessassa käyntejä. Joutuisinhan olemaan siellä yksin heterouteni kanssa. Paikalla oli puolen kymmentä kaveria – eikä kukaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota. En paljon valehtele, kun sanon, että itsetuntoni sai kolauksen. Tosin pienen, ihan pikkuruisen vain, pienen pienen. Ja aina saatoin syyttää löysiä kuteitani. Sain siis lorotella rauhassa. Kun olin huiskimassa viimeistä pisaraa helvettiin, se Mikko pelmahti siihen viereen kaivamaan omaa kaluaan:

– No ei ihme, hän henkäisi.
– Mikä, säikähdin ja tungin vehjettäni housuihin niin vauhdikkaasti, että terska jäi vetoketjun väliin. – Auts, perkele.
– Janne kertoi, että olet melkoinen panomies. Ei ihme tuommoisella kalulla.
– Ääh… Janne liioittelee. En minä nyt niin, punastelin mielissäni.
– Hei, minä tulen kohta hakemaan sinua tanssimaan. Mitäs sanot?

En mitään. Mykistyin. Kauhistuin. Väärinkäsitys! Poistuin nopeasti erittäin tanssitaitoisesti kompuroiden. Ryntäsin Jannen viereen baaritiskille.

– Mitä helvettiä sinä olet minusta selittänyt!
– Hengitä, hyvä mies, Janne hymyili. – Kai sinä nyt pienen jäynän kestät.
– En kestä! Sinun poikaystäväsi luulee minua homoksi ja yrittää iskeä minut!
– Entinen poikaystävä. Auta nyt vähän minua.
– Auta?
– Mikko vain roikkuu minussa eikä usko, että minä en halua seurustella hänen kanssaan.
– Mikset halua? Sehän on komea, ja sinä homo.
– Minä haluan panoja, en seurustelua. Jos kenellä, niin sinulla luulisi olevan kokemusta sellaisesta.
– Mutta…
– Ja miten luulisit yhteisten rakkaitten ystäviemme suhtautuvan, jos minä seurustelisin miehen kanssa, hän katsoi minuun surullisesti. Tunsin heti syyllisyyttä ja häpesin kavereitamme.
– Niin… jaa… Kai me nauraisimme sinulle kuset housuissa.
– Niinpä.
– No hyvä on. Minä tanssin Mikon kanssa, mutta vain yhden tanssin. Ja tämän saat vielä hyvittää minulle.
– Ilomielin. Miten olisi kunnon panot?

Nyt oli Jannen vuoro harjoitella koloratuuriaarioita. Tosin hän piti siitä ja kehui otettani lupaavaksi. Pöydässä rupesin hikoilemaan ja tärisemään niin, että Riittakin huomasi sen.

– Mikä hätänä?
– Minä lupasin mennä tanssimaan.
– Juha, sinä edistyt! Olen ylpeä sinusta. Jannen kanssako?
– Ei, kun sen toisen kaverin kanssa.
– Mikon? Juha, varoitan sinua vakavasti. Mikolla on aivan hirveän panomiehen maine.
– Panomiehen! Iiiik!
– Minun täytyy kaivaa kamera esiin. Kaksi kovaa panomiestä – homo ja hetero – kiihkeän intiimin tangon pyörteissä.

Merkillistä, kun rakastaa jotain ihmistä, niin sitä ei saa millään hengiltä. Riittakin vain jatkoi jatkamistaan sitä hullun nauruaan. Mikko tuli pokkaamaan ja niin sitä mentiin. Ei, ei se ollut tango… Tai se oli sitä vain ihan pikkuisen. Helvetti, se oli tangojen tango! Se jossa lauletaan: …järjen veit ja minusta orjan teit. Onneksi itse tanssiminen sujui surkeasti. En minä osaa olla vietävänä, joten kummankin yrittäessä kiskoa toista perässään saimme aikaan kaaoksen. Kun Mikko rutisti minua tiukasti itseään vasten ja tunki lantiotaan minua vasten, minä jouduin työntämään persettäni taaksepäin. Se oli kuulemma parhaimpia asentojamme. Totuuden nimessä, ei se loppujen lopuksi niin kauheata ollut. Minä ulvoin naurusta kyyneleet silmissä. Ja me saimme melkoiset suosionosoitukset. Riittakin sanoi, ettei mikään ole niin kauhean näköistä kuin kaksi isoa miestä repimässä toisiaan sinne tänne tangon tahdissa.

Mikko tuli viereeni istumaan. En pyytänyt! Se tuli vain ja painoi polvellaan reittäni. Ei se himosta johtunut, etten vetänyt jalkaani pois! Kovat kundit nyt yksinkertaisesti eivät vain vähästä hätkähdä, ainakaan siinä nousuhumalan vaiheessa. Janne virnisteli minulle tiskiltä. Näytin hänelle keskisormea Mikon niskan takaa.

– Tunnet siis Jannen hyvin, Mikko vakavoitui.
– Joo, ollaan pyöritty samassa porukassa jo vuosia.
– Oletteko te seurustelleet?
– Täh! Me… kröh, köh, yhmm… ei.
– Teissä on jotakin samaa. Te olisitte voineet olla hyvä pari.
– Niin minustakin, Riitta lirkutteli toiselta puoleltani ja nipisteli toista reittäni.
– Saanko kysyä yhtä asiaa, Mikko aloitti, ja meinasin heti huutaa, että et, et, missään tapauksessa en ainakaan vastaa kyllä. – Miksi Janne ei halua seurustella minun kanssani? Minä olen kuulemma ihan hyvä tyyppi, mutta ei.
– Ei Juha sitä sinulle tunnusta, Riitta kumartui Mikon puoleen. – Katsos, Juha ja Janne kisaavat siitä, kumpi ehtii vuoden aikana pokata useampia panoja. Ei nämä ukot ehdi seurustelemaan.
– Eikä. Tuohan on vastenmielistä, Mikko katsoi minuun halveksivasti, ja minä opin, miten se ryhti romahdutetaan.
– Mi-miten niin? Olet itsekin tunnettu panomies.
– Minäkö! En taatusti ole. Minä olen sitoutuvaa tyyppiä.

Riitta hymyili katossa pyörivälle peilipallolle. Keskustelu oli riistäytynyt täysin hallinnastani. Marssin baaritiskille, tartuin Jannea olkavarresta ja puristin hänen sinänsä massiivista hauistaan niin, että hän miltei kyynelehti.

– Nyt tulet, perkele, selvittämään sotkusi. Riittakin vain hämmentää soppaa.
– Mikä teillä on hätänä? Äläkä runno minua.
– Meistä yritetään tehdä täysin tunteettomia pervoja, jotka ihmisistä piittaamatta kyttäävät vain kyrvälle reikää!
– Sinähän olet sellainen. Auts, lopeta!
– Minä kyttään pillua enkä persereikää. Se on eri asia!
– Eikä ole, Janne ärähti, ja yhtäkkiä tajusin, ettei tietenkään ole. Häpesin ja hellitin otettani. – Sitä paitsi sinunkin kannattaisi joskus kokeilla sitä persereikää.
– Joo, joo, heti huomenna sinun kanssasi. Tule nyt puhumaan tuon Mikkosi kanssa.
– Okei. Mutta miksi me odottaisimme huomiseen. Miten olisi jo tänä yönä?

Lähdin kiskomaan Jannea pöytäämme. Hän hekotteli perässäni ja yks kaks läimäytti minua perseelle. Pysähdyin kuin seinään.

– Teepä tuo vielä kerran, murahdin.
– Jos lupaat antaa, hän kuiskasi niskaani – ja läimäytti.
– Noin. Oikein kivaa. Puristelepa saman tien, aloin vittuilla ja miettiä kivuliaita rangaistuksia, kun Janne totisesti puristi pakaroitani.
– Jeesus, kuinka tiukat. Kivikovat. Näiden väliin haluaisin tunkeutua.
– Älä, rakas, vielä tule. Mennään ensin istumaan poikaystäväsi kanssa, kiristelin leukojani ja kiskoin häntä edelleen.
– Kolmen kimppa olisikin loistava ajatus!
– Älä unta näe.
– Näen. Aivan upea uni.

Istutin Jannen Mikon toiselle puolelle ja komensin heidät puhumaan asiansa läpi siinä minun valvovien silmieni alla. Kerrankin sain Riitalta arvostavan katseen. Se tosin sammui saman tien, kun jatkoin:

– Ja kerro tälle poikaystävällesi, että minä olen hetero. Umpi sellainen.
– Etkä ole, Mikko naurahti. – Hämäät vain. Kyllä minä tuolla tanssilattialla tunsin, miten sinä miestä pitelet.

Onneksi muut lesbot ottivat sairaskohtauksen saaneen Riitan hoiviinsa. Mokomakin naurutauti. Janne pelastautui pöydän alle hieromaan äkisti kipeytynyttä säärtään. Hyvä bootsit! Tiukka asiallisuuteni pelasti tilanteen, ja tuota pikaa Janne ja Mikko uppoutuivat johdollani parisuhdeterapiaan. Kaikki kunnia Jannelle, hän oli avoin ja rehellinen. Hän kertoi avioerostaan, poliisityöstään ja meidän kaveriporukastamme, ja miten ne kaikki vaikeuttivat sitoutumista homosuhteeseen. Minun tuli suorastaan surku häntä ja kaikkia homoja, kyllä heteron elämä on tässä kulttuurissa helvetin paljon helpompaa. Päätin, että jos kaverimme joskus rupeavat virnistelemään Jannen homoudesta, niin he saavat niskaansa tulikiven katkuisen saarnan, vahvistettuna munille potkimisella. Mikkokin tajusi ongelman ja ehdotti, että jos Jannen oli pakko elää kaapissa, hän voisi yrittää elää toinen jalka sen kaapin oven raossa. Tuohan oli suorastaan rakkautta.

Ilta eteni ja itse kunkin humala syveni. Minäkään en saanut enää sätkyjä joka kerta, kun Riitan homokaverit kävivät suukottelemassa ja muuten lääppimässä minua. Itse asiassa se alkoi tuntua ihan hauskalta. Riitta jo varoitteli, että heteromiehuuteni oli vakavasti uhattuna. Minä nauroin, että tässä oli mies, joka kyllä piti pintansa. Minulla oli paljon oppimista itsestäni.

Janne haki minut tanssimaan hitaita. Nojasimme toisiimme ja laahustimme ympäriinsä. Hän sopersi kaulaani:

– En tiedä. Toisaalta olisi mahtava seurustella Mikon kanssa. Mutta se ei ole niin helppoa. Minua pelottaa helvetisti.
– Taidanpa uskoa sinua, huokaisin ja rutistimme toisiamme tiukasti.
– Juha, sinä olet hyvä kaveri. Ja tunnut niin perkeleen hyvältä.

Sitten hän suuteli minua. En vastustellut. Vastasin siihen. Siitä tuli pitkä, hitaasti kuumeneva kielisuudelma. Viimein riistäydyin irti.

– Vittu, Janne, minulla alkaa palleissa kiehua.
– Niin minullakin. Mennäänkö panemaan?
– Hei, sinunhan pitäisi yrittää keskittyä Mikkoon.
– Ai niin.

Palasimme pöytään. Mikko katsoi meitä otsa rypyssä. En ehtinyt ottaa kunnon hörppyäkään tuopista, kun Mikko repi minut käsivarresta tanssilattialle. Hän tempaisi minut tiukkaan syleilyyn ja alkoi viedä minua. Janne hymyili meille pöydästä.

– Mitä helvettiä sinä meinaat, äijä? Yritätkö sinä viedä Jannen minulta?
– Mitäh, sain hönkäistyä, kun Mikko puristi ilman keuhkoistani.
– Näinhän minä, kuinka te suutelitte!
– Ai joo. Vau mikä suudelma! Janne suutelee paremmin kuin yksikään nainen.

Ja sitten minua suudeltiin taas. Mikko hoiti homman tosi rajusti, väkivaltaisesti suorastaan. Kun hän irrottautui suustani, jäin innoissani nuolemaan huuliani.

– Vau mikä suudelma, mumisin. – Tosi miehekäs. Otetaanpa uudestaan.

Nappasin Mikon pään kourieni väliin, työnsin hänet seinää vasten ja taas suudeltiin. Mikko kouri pakaroitani ja työnsi reittä jalkojeni väliin. Kiimainen meno katkesi, kun Janne koputti olkaani.

– No niin, Juha. Riittää jo. Minun vuoroni. Menehän istumaan siitä.
– Joo. Mahtavaa pojat! Suudellaan kohta uudestaan. Kaikki kolme yhtä aikaa!

Olin humalassa. Kunnon tuiterissa. Hoipuin paikalleni. Yksi Kirsti istui Riitan sylissä ja katsoi minua huolissaan. Hän kysyi Riitalta, pitäisikö heidän pelastaa minut homoseksuaaliselta syöksykierteeltä. Mutta Riitta vakuutti pirullisesti hymyillen, että minä olin mies, joka kyllä piti pintansa. Tosin hän myöhemmin kysyi, olinko varma, että kestän aamulla kuin mies sen, mitä tänä yönä törttöilen. En ymmärtänyt mitään, tuijotin vain häntä sokkona kuin pöllö kirkkaassa auringon paisteessa.

Pojat palasivat pöytään. Siinä edessäni he suutelivat toisiaan tosi kiihottavasti. Kannustin heitä riemuhuudoin. Sitten suudeltiin minua. Sitten harrastettiin jalkapeliä. Sitten halattiin. Sitten suudeltiin taas. Ja koko ajan juotiin ja remuttiin. Taisimme Jannen kanssa vanhan kaveruuden merkeissä vääntää kättäkin. Ja niinhän siinä kävi, että juhlien lopuksi me kolme humalaista kaverusta hoipuimme kaulakkain hoilaten minun luokseni.

Minulla ei ole ihan selkeätä kuvaa yön kulusta. Pääasiassa möyrimme pitkin poikin olohuoneen lattiaa. Muistan läimineeni kannustavasti Jannen pakaroita, kun hän pani Mikkoa takaapäin. Jossain välissä Mikon kyrpä oli suussani, minkä seurauksena syljin spermaa olohuoneen matolle. Seuraava mielikuva on omasta kullistani Mikon perseessä ja Jannen kielestä lipomassa minun peräaukkoani. Muistan, kuinka ulvoin täydessä hurmiossa. Minua ei taidettu panna peppuun, ei ainakaan jälkeenpäin tuntunut siltä.
Kun aamulla heräsin, pojat olivat jo lähteneet. Loikoilin sängylläni, kun muisti alkoi palailla pätkittäin. Sain aika paljon aihetta irvistellä touhujani. Muistin Riitan varoituksen. Mutta kun oikein tutkiskelin mieltäni niin, en minä oikeastaan mitään katunut. Loppujen lopuksi minulla oli ollut helvetin hauskaa. Lähetin Riitalle tekstiviestin, että olen hieman hämilläni tekemisistäni, mutta edelleen täysi mies. Sain vastauksen, että olen hänen tuntemistaan homoista miehekkäin. Senkin irvileuka. Keittiön pöydältä löysin poikien jättämän lapun: Tuletko illalla homobaariin vai tulemmeko me suoraan sinun luoksesi paneskelemaan? Laitoin Jannelle tekstiviestin, että mitä sitä suotta rahojaan baariin tuhlaamaan, että tulkaa vain tänne.

Tässä sitä nyt sitten siis pähkäillään tämän ’ollako hetero vai homo’ –kysymyksen kanssa. Vai ollako molempia? Tai mitähän kaverini tuumaisivat, jos ilmoittaisin, että se on minun kohdallani veteen piirretty viiva. Eikä edes tärkeä kysymys, sillä tärkeintähän on paneminen ja sitoutumisen vältteleminen viimeiseen asti. Kunhan nyt ei vain rakastuisi…

Pornonovellin Hetero pulassa kirjoittanut Nimimerkki: Juha