Koistinen, julmamunainen koronperijä

”Ai saatana”, älähdin saatuani Jorkan kyynärpäästä kylkeeni.
Saatana tuli tosin vain puoliääneen, jos vaikka joku vanhemmasta väestä olis sattunut kuulemaan. Ois tullut jonkin sortin torumiset tai vähintäänkin nonotusta. Vaik oltiin jo melkein miehiä. No melkein.
Makoiltiin siinä viltillä kesäloman ensimmäisinä päivinä, pihanurmikolla, kuuskytluvun alussa, tehtaan kolmen parakkitalon muodostamalla sisäpihalla. Isossa ulkorakennuksessa oli sauna ja pyykkitupa, sekä puuliiteri ja huussit. Rakennuksen jatkoksi oli tehty jonkinlainen katos pyykkien kuivaamista varten.
”Kato Eki, Elvi menee ripustamaan pyykkejä”, Jorkka suhahti.
No eihän Elvikään vanha ollut, alle kahdenkymmen, meidän silmissä kuitenkin aikuinen nainen. Vähän rehevä, ehkä pikkasen yksinkertainen nuorinainen, asui vielä yhdessä äitinsä kanssa. Ehkä paremminkin piti huolta äidistään, joka oli yllättäen jäänyt nuorehkoksi leskeksi, miehensä kuoltua pari vuotta sitten tapaturmassa.
Oltiinhan me Elviä töllätty monet kerrat, molempien katseet Elvin syvän tissivaon uumeniin upoten, kun se kumartui ottamaan pyykkikorista uutta ripustettavaa.
Tai sitten, kohti pyllistävää, kesämekon peittämää takamusta, jonka ohuen kankaan läpi alushousujen rajat piirtyivät. Ja joskus, kun sitten eivät erottuneetkaan, niin ihan varma päätelmä oli, että mekon alla oli vain paljas, saavuttamaton naisen …. no se mitä ei oikein voinut sanoa kuin hiljaa kaverin korvaan, Pillu.
Joskus tuuli oli suotuisa ja löyhäytti sopivasti hameenhelmaa pyllistyksen ollessa parhaimmillaan. Silloin muistikuva alushousujen, salaperäisiä haarapoimuja vasten kireälle painuneesta kangaskaistaleesta ei tahtonut antaa unirauhaa vielä myöhään illallakaan.
Elvin täysin paljasta, pyllistävää peppua ei kuitenkaan oltu vielä onnistuttu näkemään, vaikka useampikin kerta hänet alushousuttomaksi oltiinkin päätelty.
”Onko tänään alkkareita, mitä veikkaat?”, Jorkka heitti arvausvuoron mulle.
”On sillä, kato vaikka, rajat näkyy”. Ja olihan sillä, ilmavirta painoi sopivasti kankaan pyöreää pakaraa vasten ja paljasti pikkuhousujen reunanauhan.
”Moi pojat”, Elvi huomasi meidät, eikä kumpikaan ehtinyt lopettaa tuijotustaan. ”Oiskos siinä viltillä tilaa mullekin?”, hän huikkasi kujeillen ja jatkoi vielä johonkin meidän väliimme katseensa kohdistaen, ”Ahdasta taitaisi olla”.
Elvi harppoi jo eteenpäin, nauruaan huonosti pidätellen.
Vilkaisin Jorkkaa. Se makoili vieressäni kyljellään, pää kämmeneen nojaten ja ei kai ollut itsekään tajunnut, miten sen kalu oli paisunut omia aikojaan uikkareita pullistavaksi muhkuraksi.
Jorkka tajusi vihjeen, vilkaisi etumustaan ja lehahti tomaatinpunaiseksi. Eikä siitä voinut noin vain mahalleen kierähtää, kulli oli asetettava kädellä ensin osoittamaan kohti joko napaa tai varpaita.
Näin Jorkan käden testaavan, noin puoli sekuntia, vaihtoehtojen välillä ja toteavan napasuunnan olevan helpompi jäykälle kalulleen.
”Voi vittu”, Jorkka tuhahti vähän nolona, eikä sitten enää viitsinytkään kellahtaa mahalleen, käryhän oli jo käynyt. Jorkka veti samalla uikkarin etumustansa alas, halusi kai, vähän hölmistyneenä itsekin, tarkistaa, että seisokki oli niin kova, miltä tuntuikin.
No, olinhan toki Jorkan kullin ennenkin nähnyt, mutta en kuitenkaan tollasessa kiviseisokissa ja näin läheltä.
Komea se kyllä oli, tatti kiilsi punaisena kuin olisi valmis räjähtämään, kaverihan oli selvästi kiimoissaan.
Kuitenkin, samassa sarjassa painittiin suurin piirtein, jos täysillä seisovan munan koosta puhutaan.
Jorkan kalu nyt just vaan sojotti kiveksiä myöten näkyvissä siinä vajaan metrin päässä silmistäni. Omaa seisokkia tuli aina joskus ihmeteltyä peilin kautta. Seisoihan mun muna nytkin, mut ei vissiin kuitenkaan ihan noin kovana kuin Jorkalla, en kehdannut siinä heti tarkistaa.
”Paa piiloon se, suhahdin, talkkari tulee”.
Talkkari, Koistinen, oli melkein kaks metrinen, lihaksikas, merillä nuorena pari vuosikymmentään seilannut, vähän pelottavan olonen korsto. Sen verran seilausreissuiltaan oli ehtinyt kotonaan käydä, että eukkonsa oli pannut tiineeksi, useamman kerran.
Asuntojen vuokrat kulki sen kautta ja paljon oli supinaa (jota ei ollu tarkoitettu meidän ”kakaroiden” kuultavaksi), että monien huushollien emännät, tai jollei emäntä kelvannut niin käskettynä sitten tyttäret, olivat ”joutuneet” maksamaan myöhästymisistä korkoa tai jopa lyhentämään rästejä, avaamalla reitensä tälle ”kasöörille”.
Jorkka nykäisi uikkarin etumuksen kalunsa peitoksi ja kääntyi äkkiä mahalleen.
Talkkari kulki kuitenkin ohi, eikä huomannut meitä marjapensaiden takana.
”Kato, se menee Elvin perään kuivauskatokseen”.
Ja tosiaan, sinnehän se suunnisti, vähän kuin hiipien ja taaksensa, asuinrakennusten ikkunoihin vilkuillen.
Talkkari kouraisi kämmenellä muniaan ja selvä seisokkihan sillä näytti, iänikuisten henkselihaalareidensa etumustaa pullistavankin. Yläkroppa kiilteli paljaana ja vähän hikisenä, mustat rintakarvat henkseleiden välistä pursuillen.
”Meinaakse mennä panemaan Elviä, vai mitä se hiippailee?”, Jorkka kysyi vähän kuin itseltään. Äänessä väreili utelias jännitys.
”No ainakin sen kalu näytti olevan jo valmiiks kankeena, sen verran rankasti haalari pullotti”, sain heitetyksi oman arvaukseni vähän ääni jännityksestä käheänä.
”Antaaks Elvi muka sille”, Jorkka jatkoi pohtimistaan, ”vai meinaaks se väkisellä?”.
”No en kyl usko, et se tolle vapaaehtosest antaa”, arvailin. ”Koistinenhan on jo vanha äijä (no, ehkä neljävitonen) ja silhän on tietenki muija, nii ja neljä kakaraakin. Mut, jos niil on vuokria rästissä ja talkkari meinaa muistuttaa Elviä niistä”. ”Ai muistuttaa”, Jorkka viittasi juorusupinoihin.
Sillä Koistisella oli kyllä melkoisen ”häntäheikin” maine. Sanan merkityksen isommat pojat olivat selvittäneet meille klopeille, hyvinkin eläväisin mielikuvin.
Uusi muksaisu tömähti kylkeeni. ”Ai s……?”
”Mennään vaklaamaan”, Jorkka älähti ja alkoi saman tien kömpiä jaloilleen. ”Puuliiterin puolelta näkee hyvin laudanraoista tonne katoksen puolelle”.
No kai mä nyt sen tiesin, olihan siellä nyhjätty ennenkin talon tyttöjen touhuja kyttäämässä. Aina siellä jotain vilahteli, likat ei osanneet varoa, kun eivät tienneet jonkun katselevan.
Nii, ja takaseinän oksanreiästä näkikin sitte jo naisten huussin puolelle, se näköalapaikka oli kyllä valitettavan usein isojen klapikasojen peittämä, talvella tietenkin. Mut kesällä puut oli vähissä ja kolleilla kesäloma, aikaa vaikka ”yhteiseksi hyväksi” pinota loput puut niin, että pienellä ruskealla pahvinpalalla salattu kurkistusreikä jäi käytettäväksi. Ja kesällä likoilla ja naisilla oli muutenkin vähemmän vaatetta päällään, talvella kaikki näkymät tahtoi kadota vaatekerrosten alle.
Joskus näkymä reiästä ei ollut niin toivottu, kävihän siellä pyllistämässä kaikki pihapiirin mummotkin ja jos oma sisko tai äiti sattui tulemaan asioille, niin olihan sekin vähän oudon tuntuista. Ei sillä, kyllähän niidenkin ”toimitukset” tuli katseltua.
Kuitenkin oli sanaton sopimus, että jos ollaan molemmat kytiksellä, niin sitten katsotaan ristiin, annetaan kaverin katsella oman siskon touhuja. Mulla oli vaan parempi hyötysuhde siihen asiaan, Jorkalla oli kolme siskoa ja mulla vaan yksi.
——————————————-
Ponkaisin samalla ylös, unohtaen kokonaan oman seisokkini. Jorkka hörähti, kun ehti nähdä sen, ennen kuin sain posket punoittaen painetuksi kalun reisieni väliin, muka vähän näkymättömämmäksi.
”Seisovien kyrpien kerho kokoontuu”, Jorkka virnuili taputellen omaansakin vielä alemmas. Sen minkä se nyt vähän periksi antoi.
Se oli silloin semmosta, nuorten miesten kalut tuppas seisomaan pienestäkin ärsykkeestä, ja välillä ilman sitäkin. Eikä sitä onneks kavereiden kesken tarvinnut ees hävetä, seisokoon.
”Jep”, totesin vaan omalta osaltani vähän nolona. ”Mennään nyj jo”, sanoin ja lähdin samalla kiertämään marjapensaiden toiselta puolen, hyvä näkösuoja katokselle päin.
Hiivimme avoimesta liiterin ovesta sisään ja varoimme potkimasta talven jäljiltä vähäiseksi huvenneita klapeja. Seinän takaa kuului sanailua, Elvin ääni kuului kovempana.
”Näpit irti musta, mitä sä luulet tekeväs”.
”No no, äläs ny vikuroi. Se on kuule likka sellanen juttu, että teidän vuokranmaksut on jo sen verran myöhässä, että niistä rupes korko juoksemaan aikaa sitten. Ja maksupäivä on tänään, nyt heti”.
Talkkarin äänestä voi kuulla, että se oli tosissaan maksusuorituksensa kanssa.
Päästiin Jorkan kanssa siihen väliseinän viereen ja kyyristyttiin alas, naamat kiinni seinässä, molemmat omaa rakoaan vasten.
Näkymä oli toiselle puolelle hyvä, etenkin kun äskeinen keskustelu käytiin siinä kolmen metrin päässä meidän edessämme ja valoa oli sillä puolen paljon enemmän kuin meidän puolella.
Raoista nähtiin, miten talkkari oli ahdistanut Elvin nurkassa olevaa, laudoista kyhättyä, pyykkikoreja varten tehtyä pöytää vasten. Elvi ei päässyt enää taaemmas, sen pylly vastasi pöydänreunaan ja Koistinen piteli sen ranteita molemmissa jättikourissaan.
”Äiskähän nää vuokrahommat on aina hoitanu”, kuului Elvi ääni väristen sanovan.
”Joo, mut enää sen vakuudet ei oikein riitä, sen maksuväline on tullut jo niin tutuksi, että sun on nyt otettava hoitaakses oma osas näistä rästeistä. Muuten mää joudun valitettavasti ilmoittaan tehtaalle, että Lehtolan Erkin leski ja sen tytär ei enää halua maksaa vuokriaan. Ja senhän tietää mitä siitä seuraa. Häätö!”.
Vilkaistiin Jorkan kanssa toisiamme, kyllähän me tajuttiin suurin piirtein, mistä oli kyse. Talkkari oli perinyt, oman mielensä mukaan, myöhästymiskorot Elvin äidin sängyssä, tai missä lieneekään.
Kuitenkin, käynyt naimassa Elvin äitiä aina silloin kun oli halunnut, ehkä joskus jopa molempien iloksi.
Ja nyt oli sitten korko noussut niin, ettei äiti enää riittänyt maksajaksi, vaan Elvin kevyen kesämekon alla, niukasti ohuen kankaan peittämä ja talkkarinkin, ainakin melko koskemattomaksi tietämä, kesähelteen kuumaksi hiostama pimppiliha, oli nyt joutumassa maksuvälineeksi.
”Halutaanhan me, mut nyt vaan on ollu vähän tiukkaa”, Elvi kuului puolustelevan.
”No, mää oon joutunu perimään näitä korkorästejä äidiltäs jo ainakin puolen vuoden ajan, parikymmentä kertaa. Et ei tää nyt ihan tilapäistä oo”.
Eli Koistinen oli käynyt panemassa Elvin äitiä parikymmentä kertaa ja Elvi oli varmaan joutunut ainakin joskus kuuntelemaan äidin kammarista kuuluvaa koronmaksua.
”Oos nyt likka vaan nätisti, niin saadaan nää rästit taas tältä erää kuitattua, tää on kuiteskin sun äitees kanssa sovittu näin hoidettavaksi”, talkkari komensi Elviä.
Sen käheä ääni kuulosti ihan sellaselta, millaseks vois kuvitella kiimaisen oriin kuulostavan tamman korvissa.
Ja jollei tamma oo kiimassa, niin sittehän se kuulostaakin sen korvissa pelottavalta.
En tiedä Elvin kiimasta vielä sillä hetkellä, mutta sitä talkkari tuskin murehti yhtään, painaessaan samalla Elvin kättä kohti haarojaan.
”Emmä kyl haluis”, Elvi kuului, jo vähän itkuisella äänellä vastustelevan, ei kuitenkaan pystynyt estämään kämmenensä painamista vasten ohueksi hiutunutta, joskus tummansinisenä ollutta haalarikangasta vasten, jonka läpi seisovan kyrvän muoto ja kuumuus varmasti välittyi Elville.
————————————–
Elvin kokemukset miehistä olivat kuitenkin vielä lähes olemattomat. Vasta alkukeväästä lähtien hänellä oli ollut jonkinlainen poikaystävä ja tämä oli niissä asioissa yhtä kokematon kuin Elvikin.
Vähän pussailua Elvin huoneessa, sängyllä, silloin kun äiti oli kyläilemässä sukulaisissa ja Elvi oli jollain tekosyyllä saanut jäädyksi kotiin. No, menihän se vähän pidemmälle, mutta mutta?
Olihan Elvi antanut, täriseväkätisen pojan raplata auki muutaman napin mekkonsa etumustasta, jopa vyötärölle asti ja auttanut sitten itse liivien avaamisessa, kun siihen ei näyttänyt rohkeus, eivätkä oikein taidotkaan riittävän.
Kun poika sitten sai maidonvalkoiset, kiinteinä kartioina törröttävät ja isonänniset rinnat silmiensä eteen, oli hän halujensa kanssa täysin hukassa.
Elvin piti nostaa pojan kämmenet tisseilleen ja neuvoa, miten niitä voi hyväillä, että nännin, jotka suorastaan hehkuivat kosketuksen kaipauksesta, voi ottaa sormien väliin ja niitä sitten varovasti puristella ja pyöritellä,
Kun Elvi sitten tarttui poikaa varovasti kahtapuolen päätä ja ohjasi siitä hänen suunsa vasten rinnanpäätä, oli se kuin pojalle olisi tullut muistuma vauva-ajasta.
Huulet aukesivat kuin itsestään ja imaisivat kovana pullottavan nännin sisään suuhun, vasten kuumaa kieltä, jonka kärki sitten kiersi kovaa nappulaa, kuin vähän ihmeissään.
Pojan keskittyessä jakamaan huomionsa kahden yhtä ihanan, kimmoisan rinnan kesken, laski Elvi kämmenensä pojan housujen etumukselle ja löysi sieltä, haaroista ylös vyötäröä kohti osoittavan pullistuman.
Kun ensimmäinen nappi avautui Elvin sormien näpräyksestä, poika jäykistyi liikkumattomaksi ja hampaat pureutuivat vähän liian kovaa nännin juureen. ”Auts, varovasti”, Elvi suhahti pojan korvaan ja kun puristus vähän hölläsi, avautui seuraava nappi.
Tärisivät Elvinkin kädet, mutta kun viimeinenkin nappi avautui, työntyi niistä kuitenkin toinen, vähän arastellen tosin, sepaluksesta sisään.
Elvi painoi kuin tunnustellen kämmenensä pojan kovana jurottavan kalun päälle ja tunsi sen kuumuuden ja jos mahdollista, sen vielä paisuvan kosketuksesta lisää.
Elvikin halusi kosketusta ja ohjasi kädellään uskaltamattoman pojan käden hameensa alle, jota oli jo kelannut osin ylös vyötärölleen ujoa nuortamiestä auttaakseen.
Sillä aikaa, kun pojan käsi hapuili tietään, yrittäen löytää reittiä Elvin alushousuihin, sai Elvi oman kätensä pujotettua pojan alushousujen sepaluksesta sisään.
Elvi tunsi, miten pojan sormet vihdoin liukuivat hänen alavatsallaan ja siitä palkinnoksi hän, omastakin kokemattomuudestaan huolimatta, otti sormillaan ympäriotteen pojan kalusta ja sai, alushousujen ahtaudessa, vedettyä esinahkaa pari kertaa edestakaisin.
Kämmen Elvin alushousuissa osui untuvakarvaisen häpykummun päälle ja haparoivat sormet pääsivät kosketuksiin Elvin kiimasta kostuneiden häpyhuulien kanssa.
Kun pojan keskisormi painui Elvin häpyhuulien väliin, se osui, takuulla ihan vahingossa, vähän klitorikseenkin. Elvi ehti vain henkäistä pojalle, ”Siitä”.
Pojan suusta kuului voihkaisu ja samassa Elvi tunsi sormissaan kuuman purskahduksen, ja toisen, ja kolmannen. Pojan kalu oli ruiskaissut spermat Elvin käteen heti, kun tämä oli tuntenut, ensi kertaa eläessään, tytön märän pimpin sormissaan.
”Eiih”, sai poika vain sanotuksi.
Pojan sormet olivat kouraisseet, pojan edes sitä huomaamatta, Elvin haaroista, vähän satuttaenkin, samalla hetkellä, kun kalu sylkäisi ensimmäisen annoksen kuumaa lientä Elvin kämmenelle.
Pojan posket helottivat punaisina, kun hän nolona veti kätensä pois Elvin alushousuista. Voi sanoa, että käteen jäi vain lupauksen tuoksu siitä illasta.
Nii, ja Elville tietysti kouran täydeltä pojan kuumaa spermaa.
Kun Elvi tajusi, mitä nyt juuri oli tapahtumassa, otti hän sormillaan puristusotteen pojan terskasta ja antoi sykkivän kalun pumpata itsensä tyhjiin hänen kourakuppiinsa. Suurin osa vellistä jäi siihen.
”Voi saatana” sai poika vain sanotuksi.
Elviltä pääsi tirskahdus, ”Anteeks”, mut eihän toi mitään haittaa.
”No haittaahan”, poika murehti ja kurkki surkeana etumustaan, jonka uumenissa Elvin sormet olivat vieläkin puristuneena hänen, jo pikkuhiljaa pehmenevän terskansa ympärille.
”Mulla on kädessä aika paljon sun tavaraa, autatko vähän, ettei ne valuis sinne sun housuihin”, Elvi pyysi poikaa, joka oli ihan puhti poissa. Tai paremminkin se oli Elvin kämmenellä.
—————————————-
”Kyllä se nyt vaan on parempi haluta, tehtaan maksukonttori ei näes kauan aikaile, jos mä laitan viestiä, että Lehtolan likat ei maksa vuokriaan”, Koistinen kiristi.
Elvi oli kyllä tietoinen, mitä vuokran myöhästymiskoron maksu suurin piirtein tarkoitti. Äiti oli riittänyt korvaamaan rästit tähän asti, nyt se ei enää Koistiselle piisannut, talkkari halusi päästä Elvin pöksyihin.
Eikä Elvillä sen estämiseksi ollut mitään keinoa, jossain oli asuttava ja tämä kuitenkin oli ollut heidän kotinsa jo kohta viisi vuotta.
Ja äitikin, vaikka ei ollutkaan suoraan sanonut, oli antanut ymmärtää, että Koistiselle piti olla mieliksi. Oli vielä suoraan sanonut, että ” Ei se nuoren naisen värkki siitä piloille mene, vaikka sitä mies vähän kirnuaakin”.
Äitikin oli huomannut, että Koistinen oli katsellut Elviä ”sillä silmällä” jo melkein heti, heidän muutettuaan. Elvin tissit oli jo silloin olleet hyvässä kasvuvauhdissa.
Ja kehaisipa vielä Koistista, ”Harvinaisen hyvin varustetuksi ja osaavaksi niissä hommissa. Ja pitääpä vielä visusti huolen, ettei laske siemeniään valtoimenaan naisen värkkiin, sillä on kumit aina taskussa”.
Elvin olisi tehnyt mieli kysyä, mitä äiti tarkalleen tarkoitti hyvin varustetulla ja osaamisella, mutta ei sitten kehdannut kuitenkaan. ”Kumit” ja niiden käyttötarkoituksen hän kyllä jo tiesi.
————————————
Samalla talkkari oli jo lipsauttanut henkselit olkapäiltään ja paineli lantiotaan nytkytellen, hien kostuttamia haalareita alemmas.
Elvi katseli, kuin vähän kauhuissaan talkkarin paljastuvaa alavatsaa ja ehti tajuta, ettei niiden alla mitään muuta ollutkaan kuin paljasta, mustakarvaista ja hikistä ihoa.
Koistinen korjasi Elvin käden asentoa ja alkoi työntää sitä haalarin etumuksesta sisään.
”Koitappas Elvi, oikein aikamiehen kivikovaa kyrpää, tuskin olet tällaista vielä kädessäs pidellytkään”, talkkari murahteli vängätessään tytön siroa kättä haarojaan kohti.
Ei siinä rimpuilu näyttänyt auttavan, koska äkkiä Elvi lehahti entistäkin punaisemmaksi ja näytti haukkovan henkeään. Koistinen oli saanut tytön käden suurin piirtein haluamaansa paikkaan.
”No niin, Koistinen sanoi tyytyväisenä, otappas siitä nyt oikein kunnon ympäriote pikku kätöselläsi. Jos oikein hyvin teet käsityöt, niin voihan olla, ettei mun tartte vielä tänään sitä sun immykkää ottaakaan käsittelyyn”, Koistinen vielä lupaili.
Vilkaistiin Jorkan kanssa toisiamme, niin varmaan joo, ajateltiin selvästi molemmat.
No, ehkä Elvin oli pakko, ainakin yrittää, uskoa Koistisen lupausta.
Äkkiä Koistinen tyrkkäsi haalarinsa alas polviin ja Elvi katsoi selvästi kauhistuneena kämmenellään paksuna jurottavaa, tummanpuhuvaa, suonikasta kyrpää, ei kuitenkaan uskaltanut sitä poiskaan lipsauttaa.
Kyllä mekin katsottiin. Jorkan suusta pääsi, ”Voi jumalauta”, mä en saanut sanaa suustani.
No olihan se, Jörssi, epäilemättä, ja isolla Jiillä.
Jos Koistisen muna sai meidän silmämme pyöreiksi, niin Elvi oli sen näköinen, että sen silmät puolestaan muljahtavat ympäri ja se pyörtyy siihen paikkaan, Koistisen kivenä seisova, tummanpunainen kyrpä kourassaan.
”Eii, enhän mä voi, kun tää on tällanen”, Elvi kauhisteli alahuuli väristen, sormet kuitenkin pysyivät Koistisen kalun ympärillä. Koistinen vei ison kämmenensä Elvin sormien päälle ja alkoi pikkuhiljaa auttaa niitä liukumaan kalun päällä edes takaisin.
”Noin, osaathan sinä, iso tyttö”, Koistinen ähki mielihyvästä, kun Elvi tahtomattaan pumppasi lisää verta yhä punaisemmaksi paisuvaan terskamurikkaan.
”Äläkä lopeta”, Koistinen murisi Elvin korvaan, samalla kun vapautti omat kätensä muihin puuhiin.
Isot oli kourat, mutta yllättävän ketterästi niillä kuitenkin Elvin arkihameen etumustan napit sai avatuksi. Eikä sen alla sitten muuta ollutkaan kuin nuorennaisen terhakkaat tissit, joiden nännit jo nakottivat kovina pallukoina.
Ne eivät vaikuttaneet ymmärtäneen yhtään Elvin vastahankaisuutta, siihen mitä nyt juuri oli meneillään. Sitä paitsi ne näyttivät asettuvan oikein sopivasti kokeneen Koistisen peukalohankoihin, samalla kun tissit muotoutuivat kourien puristamina, sormien välistä pullistuviksi kartioiksi. Elvin voihkaisu ei kuulostanut kivuliaalta, ainakaan kokonaan.
Ei Elvi kuitenkaan ihan hukassa ollut, käsi liukui kiihtyvällä tahdilla Koistisen kyrpänahkaa pitkin, edestakaisin. Meni vain hetki ja Koistinen kumartui Elvin rinnuksille ja imaisi ensin toisen mansikoina törröttävistä nänneistä huuliensa väliin, ja hetken päästä sai toinen saman kohtelun.
Eikä sekään näyttänyt Elvistä pahalta tuntuvan, pää taipui taaksepäin ja hiukset peittivät alemmas värähtelevää, paljaaksi riisuttua selkää. Sormet jatkoivat lypsämistä.
Äkkiä Koistinen irrottautui, laskeutui toisen polvensa varaan ja työnsi molemmat kouransa Elvin hameen helmoihin. Ennen kuin Elvi ehti edes älähtää, olivat hänen alushousunsa nilkkojen ympärillä ja saman tien Koistisen kädessä. Vain nosto nilkoista ja Koistinen vippasi pienen valkoisen mytyn Elvin taakse, pöydän tapaiselle.
”Koistinen, Koistinen”, Elvi sanoi hätäisellä äänellä, näytti tajuavan juuri sillä hetkellä, mitä muutaman seuraavan hetken aikana tulisi tapahtumaan. ”Emmä taida kuitenkaan haluta tätä nyt”.
”Ei se haittaa, vaik et haluiskaan. Nyt kuitenkin hoidetaan rästit pois, koska nimittäin mä haluun. Ja ihan helvetisti. Ja nyt just”.
Samassa Koistinen nosti Elviä vyötäröstä, kuin tämä ei painaisi mitään. Elvi jysähti pepulleen pöydän reunalle ja kallistui siitä Koistisen painamana selälleen. Koistinen nappasi kiinni Elvin molemmista nilkoista ja nosti kevyesti tämän jalat kohti pyykkikatoksen kattoa. Hame valahti reisiä pitkin vyötärölle ja siitä Koistisen kämmen pöyhäisi sen ylös vatsalle.
Elvin reidet levisivät Koistisen jykevien kourien painamina apposen avoimiksi, ja siinä se nyt sitten oli, meidänkin katsottavissa, Elvin vittu. Muuta ihoa tummempi pystyviiru halkaisi reisivälissä pullottavan pallukan ja sen viirun kahtapuolen Koistinen juuri painoi peukalonsa.
”Eiih”, ehti Elvi vain vaikertaa, kun tunsi häpyhuuliensa painuvan avoimiksi jykevien peukaloiden painamina ja tiesi Koistisella olevan nyt pääsy kaikkeen mitä niiden kätkössä, pehmeässä suojassa, olikaan.
Meillä oli, parin metrin päässä, vain vähän sivusta, suora näkyvyys Elvin haaroihin, ja avattu vako suorastaan loisti silmiimme lohenpunaisena ja märkänä. Ainakin minä säikähdin, ehkä Jorkkakin, kun luulin, että Koistinen rikkoi peukaloillaan jotakin Elvin haaroista, niin vereslihalla olevalta avautunut vako näytti.
Elvin selkä nojasi pöydälle nostetun, ohuista päreistä punotun pyykkikorin joustavaan reunaan ja seurasi silmät pyöreinä, mitä Koistisen sormet touhusivat hänen avoimiksi painettujen haarojensa välissä.
Paksu peukalo teki nopeaa edestakas liikettä vaon yläpäässä ja se sai Elvin vartalon sävähtelemään, kuin saisi pieniä sähköiskuja. ”Mitä se tekee”, kysyin kuiskaten Jorkalta.
Näinhän mä tietenkin, että jotainhan se siellä pillussa lipsuttaa, mut mitä. Eipä tuohon värkkiin ollut päässyt vielä tutustumaan.
”No höh, etsänyt tiiä, se hieroo Elvin nappulaa, litorista, se on tossa pillun yläpäässä. Mä oon kattonu meijän lääkärikirjasta”, Jorkka selvitti mulle tietämättömälle.
”Se on vähän niinku kalu miehillä, kun sitä lipsuttaa, niin se tekee naiselle kutaa”, Jorkka vielä kuiskien äijäili tietämyksellään. No ei meillä kotona ollut mitään lääkärikirjaa, mut jospa joku ilta Jorkan luona, sivistävä lukuhetki.
Koistinen käytti toista kouraansa Elvin tisseillä, hieraisi molempien nännejä, samalla peukalo jatkoi haaroissa nopeaa liikettään ja kaikki tämä sai Elvin voihkimaan ääneen. Vaikka selvästi Elvi yrittikin, alahuuli hampaiden välissä puristuen, olla hiljaa. Tisseiltä Koistinen vei kätensä haalarin etuläpässä olevalle taskulle ja sai sieltä sormiinsa jotain kiiltävää.
”Kortsu”, suhahti Jorkka heti. Koistinen vei pikku paketin hampaidensa väliin ja kuului jonkinlainen räsähdys, kun folio repesi. Yllättävän näppärästi paksut sormet muljauttivat kumikäärön ulos kuorestaan.
Koistinen varmisti katseellaan, että Elvi varmasti näki, miten hän rullasi ehkäisyvälineen yläviistoon sojottavan, suonikkaan kyrpänsä päälle. Tottuneesti se kävi, kyrvän paksuudesta huolimatta, näytti kyllä jäävän aika lyhyeksi.
Märkähän Elvi oli, että siinä mielessä oli varmasti valmista, koko haarukka kiilteli kiimamärästä peppureikää myöden. Se nimittäin tähtäsi siristellen melkein suoraan meidän laudanraoista kurkkiviin silmiimme.
Koistinen keskittyi nyt kokonaan Elvin pilluun työntymiseen, se näytti näin sivusta katsoen ihan mahdottomalta. Eihän Elvin haaroissa, avattujen häpyhuulten välissä, näkynyt kuin sellainen kynän mentävä, röpelöinen aukko ja Koistisen kyrpä oli takuulla enempi kokoa lapionvarsi.
”Eii eii, ei tuo mahdu minuun mitenkään”, Elvi sai vain kauhuissaan vaikerrettua, kun näki Koistisen painavan kourallaan ylikulmassa jurottavaa kaluaan alemmas ja tunsi miten ohuen kumin peittämä, kuuma terska painui hänen haaroihinsa, melkein koskematonta, pikku aukkoa vasten.
Koistinen ei päästänyt ääntäkään, kallistui vain hitaasti syvemmälle Elvin haarojen väliin. Koistinen nytkähti, samoin Elvi. Samassa Elvin suu avautui ja kai sieltä jonkinlainen kirkaisu olisi pyrkinyt ulos, ellei Koistisen kämmen olisi samalla hetkellä painunut sitä vasten, nyt kuului vain yninää.
Tajusin Jorkan sormien puristuneen käsivarteeni niin, että kipeää teki, tönäisin ja ote irtosi. Vilkaistiin toisiamme ja näin, että molemmat tajusivat tapahtuneen, Koistisen parru oli avannut väkisin oman reittinsä Elvin sisään.
”Shhhh”, kuului Koistisen suhina, siinä oli käskevä sävy. ”Shhh”, tuli uudestaan ja samalla hän katsoi tiukasti Elviä silmiin, joista juuri oli vierähtänyt kyynel molemmille poskille. Näytti siltä, että Elvin pää teki pienen nyökkäyksen ja hitaasti kämmen laskeutui pois suun edestä.
Koistinen pyyhkäisi, yhtä aikaa molemmilla peukaloillaan, kyyneleet Elvin poskilta ja otti sitten molemmilla käsillään otteen tämän lanteilta. Koistinen vetäytyi vähän ja kivikovan kalun vartta lipui Elvin sisältä esiin, ehkä kymmenen senttiä, sen verran, että kortsun rengas tuli näkyviin. Elvi katsoi itsestään ulos lipuvaa hirviötä, kuin ei pystyisi vieläkään uskomaan sen mahtuneen sisäänsä.
Suonikas varsi kiilteli märkänä, se oli ihan vain Elvistä lähtöisin. Vaaleasta eritteestä kyrvän juureen jäänyt rengas näytti, kuinka syvällä Elvissä Koistisen kalu oli käynyt, syvällä. Ei Elvi tosiaan kuivana ollut pysynyt Koistisen sormilirputuksissa, liukastetta riitti.
Koistisen käsivarsilihakset jännittyivät, kun hän veti Elviä lantiosta itseään kohti. Elvin kaula kaartui taas taakse, kun kalun suonikas varsi lipui takaisin sisään, läpi Elvin äärimmilleen venytetyn häpyaukon.
Näytti siltä, että kirkaisu, joka Elvin suusta oli pyrkinyt ulos, olikin enempi johtunut siitä, miltä paksun kyrvän työntyminen lähes neitseelliseen pilluun näytti, eikä niinkään siitä, että se olisi satuttanut.
Koistinen oli taas palleja myöten Elvin sisällä ja aloitti siitä rytmikkään liikkeen, ensin hitaasti, kuin vielä rajoja tunnustellen. Elvin pyllyn alla oleva hutera pöydäntapainen alkoi päästää kiihtyvää natinaa ja ei mennyt kuin hetki, niin Elvi näytti pääsevän rytmiin, oli jo täysillä mukana ja kietaisi sitten säärensä Koistisen selän taakse, takapuolen päälle.
Koistinen osasi. Toisen käden peukalo lipsutti, siinä heti edestakaisin liukuvan kyrvän yläpuolella, Elvin kiimasta paisunutta nappulaa. Toinen koura hieroi tissejä ja pyöritteli vuoroin molempien nännejä sormissaan.
Koistisen suu painui vasten Elvin ihoa, hampaat näykkivät kaarelle taipunutta, ruskettunutta kaulaa. Työnnöt lyhenivät ja nopeutuivat. Elvin uikutus alkoi olla sitä luokkaa, että jos pihalla olisi joku kulkenut ja kuullut, olisi varmasti poliisin kutsuminen tullut ensimmäisenä mieleen.
Eikä Koistinenkaan äänetön ollut, kaulaa vasten suusta purkautuva ärinä kuulosti lähinnä raivoisalta koiralta. Isolta sellaiselta. Elvi sai, päästi ulvaisun ja sääret oikenivat jäykkinä sojottamaan Koistisen kahta puolta.
Koistinen otti vauhtia, vetäytyi melkein ulos Elvistä, tatin reuna pilkisti kireän nahkaputken reunalla ja sitten täyspitkä junttaus sisään, pussit läjähtivät vasten Elvin kiimalimasta kastuneita pakaroita. Perseen nytkimisestä päätellen Koistisen kyrpä pumppasi, juuri nyt, pitkinä ruiskauksina harmaata kiisseliä Elvin sisään. Vain ohut, läpikuultava kumikerros esti, erittäin hedelmälliseksi todistetun liemen, leviämisen pitkin Elvin emätintä ja siitä reitille kohtuun.
Koistinen vavahteli vielä Elvin haaroja vasten, lappuhaalarit olivat yhtenä myttynä nilkkojen ympärillä. Peukalo lipsahti vielä kerran yli klitoriksen ja se sai Elvin säpsähtämään ja inahtamaan. Nyt oli paikat herkkänä. Tissit punoittivat Koistisen kourien jäljiltä ja kiusatut nännit pullottivat vielä paisuneina.
Koistinen työnsi itseään ylös ja kalu, joka ei vielä juurikaan ollut löystynyt, lipui hitaasti ulos. Koistinen otti kalun kouraansa ja näytti sitä Elville, joka tosin oli sen näköinen, että kämmenellä olisi voinut olla, vaikka kissanpoikanen. Silmät olivat puolittain ummessa, kun Koistinen näytti kalunsa päällä olevaa ehkäisyvälinettä, kumi oli ehjä ja liemet pullistivat kuplaa pulleaksi.
Kyynärpää tönäisi kylkeäni, ”Nyt häivytään”, Jorkka suhahti. Klapeja kolistelematta, molempien posket punottaen, päästiin ulos.
”Pystyyköhän Elvi kävelemään ton jälkeen. Näytti, et Koistinen halkasee sen värkin”. Vielä näkemästäni pöllämystyneenä, kohautin olkapäitäni ja sanoin vaan fiksusti, ”Huh huh”.
Ei kuitenkaan jääty kiinni vaklaamisesta. Eipä.

Pornonovellin Koistinen, julmamunainen koronperijä kirjoittanut Nimimerkki: Riepu Petteri